|
Tampereen Messut Oy on Suomen merkittävimpiin kuuluva messuyhtiö, joka järjestää Tampereella vuosittain kymmeniä kohdennettuja, korkeatasoisia ammattimessuja sekä nykyihmisiä kiinnostavia kuluttajamessuja. Niille on ominaista toimivuus, monipuolisuus, hyvä kävijäpotentiaali ja luotettavat oheispalvelut. Tampereen Messuilta saat ammattimaisen ja henkilökohtaisen palvelun.
Yhtiö on perustettu vuonna 1967 ja se on suomalaisen elinkeinoelämän omistuksessa. Messuohjelmistoon kuuluu noin 20 tapahtumaa. Vuosittain palvelemme noin 4 000 näytteilleasettajaa ja noin 150 000 kävijää. Sijainti kasvavalla Pirkanmaan talousalueella merkitsee sekä laajaa kysyntäpotentiaalia että erinomaista palvelutarjontaa messuvieraille.
Tampereen Messut Oy on messuyhtiö, jonka liikeideana on tuottaa valituille toimialoille ja kohderyhmille suunnattuja laadukkaita ammattimessuja sekä kohdennettuja kuluttajamessuja oheispalveluineen. Toiminta tapahtuu asiakaslähtöisesti, on kannattavaa ja tapahtuu verkostoitumalla asiakkaiden sekä muiden sidosryhmien kanssa. Toiminnallaan yhtiö lisää asiakkaidensa kilpailukykyä tuottamalla informatiivisia ja elämyksellisiä messutapahtumia.
Yrityksen arvot ovat
- Asiakaslähtöisyys, joka syntyy aidosta kiinnostuksesta asiakkaan menestymistä
kohtaan sekä joustavasta ja ammattitaitoisesta palvelusta.
- Menestys, joka saavutetaan tavoitteellisella ja aktiivisella toiminnalla
sekä henkilöstön sitoumuksella.
- Henkilöstön arvostus, joka muodostuu avoimuudesta, oikeudenmukaisuudesta, luottamuksesta ja molemminpuolisesta sitoutumisesta.
- Aloitteellisuus, joka on menestyksellisen toiminnan perusta.
Messut ovat edelleen ylivoimainen tapa luoda uusia kaupallisia kontakteja. Se on myyjät ja ostajat yhteen saava media, joka tuo konkreettisia tuloksia. Tampereen Messut Oy pitää yllä tapahtumien laatua tutkimalla sekä näytteilleasettajien että kävijöiden mielipiteitä jatkuvasti. Tutkimustyöstä vastaa riippumaton tutkimusyritys. Tulosten perusteella tapahtumia kehitetään vastaamaan yhä paremmin osallistujien tarpeita.
Neljä miljoonaa suomalaista asuu vajaan 200 kilometrin säteellä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksesta. Liikenneyhteydet Tampereelle ovat hyvät, messukeskus on uudistunut ja pysäköintitilaa riittää. Kaikki puitteet onnistuneille tapahtumille ovat kunnossa. Täällä messuvieraat viihtyvät.
Tervetuloa Tampereen Messuille!
|