|
|
Finnclean 2008
Kaikki albumit
Diaesitys
Finnclean 2008 -messuihin tutustui yhteensä liki 14 000 messuvierasta.
27.10.2010
|
Finnclean 2008 -messut avattiin "Kuka puhtausalaa kehittää ja mihin suuntaan?" -paanelilla, jossa keskustelijoina olivat Opetushallinnon kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan puheenjohtaja Merja Oljakka (vas.), pääjohtaja Nordic & Baltics Harri Piiparinen (Vileda Professional/Freudenberg), puheenjohtaja Erja Suikkanen Suomen Siivoustekninen liitto ry:stä, paneelikeskustelun puheenjohtaja Peter Berner, Palvelualojen ammattiliiton (PAM) 1. varapuheenjohtaja Anssi Vuorio, toimitusjohtaja Kari Virta ISS Palvelut Oy:stä ja restonomiopiskelija Mikko Salonen Pirkanmaan Ammattikorkeakoulusta. Kuulijoita avajaisseminaari keräsi Tähtien Sali -seminaaritilan täyteen eli liki 250 messuvierasta.
27.10.2010
|
Finnclean-messutapahtuma on kansainvälinen puhtausalan ammattilaisten ja yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikka. Messuilla oli jälleen esillä uusia työtä helpottavia tuotteita ja palveluita.
27.10.2010
|
Finnclean on Pohjoismaiden suurin puhtausalan messutapahtuma. Tänä vuonna messuilla on mukana 118 näytteilleasettajaa ja tapahtuman näyttelypinta-ala on yli 4300 neliötä. Messut toteutetaan ensimmäistä kertaa nelipäiväisinä.
27.10.2010
|
Messuilla oli tarjolla myös viihdettä; muun muassa KiiltoClean Oy:n osastolla nähtiin avajaispäivänä taidokasta tanssia, kun tv:stä tuttu tanssipari Vappu Pimiä ja Jani Rasimus pistivät parastaan.
27.10.2010
|
Messujen avajaispäivänä julkistettiin historian ensimmäinen Clean Card -todistus, joka myönnetään organisaatiolle, jotka Suomen Siivousteknisen Liiton valvonnassa täyttävät toiminnan laatua, vastuullista liiketoimintaa ja ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset. Clean Card -todistus myönnettiin Servisole Oy Siivouspalvelulle. Todistuksen luovutti Suomen Laatumestarit Oy:n toimitusjohtaja Kaj von Weissenberg yhdessä Suomen Siivousteknisen Liitto ry:n puheenjohtajan Erja Suikkasen (oik.) kanssa. Todistuksen vastaanotti Servisolen toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo.
27.10.2010
|
Messutapahtumaan oli kutsuttu Tampereen seudun päiväkotilapsia tutustumaan Sipi Sammakon siivouskouluun. Sipiradalla lapset pääsivät testaamaan puhtaustietouttaan pienten tehtävien merkeissä. Sipi Sammakon Siivouskoulu on osa Suomen Siivousteknisen Liiton valtakunnallista siisteyskasvatusprojektia.
27.10.2010
|
Puhtausalan Ammattilainen 2008 -kilpailu koostui sekä kirjallisista että käytännön tehtävistä. Eräs tehtävä oli 5-10 minuutin puhe yleisölle otsikolla "Työssäjaksamisen avaimet". - Taisin puhua vartin, nauroi Nissinen voittohaastattelussa.
27.10.2010
|
Puhtausalan Ammattilainen -kilpailun juonsi hyväntuulinen juontamisen ammattilainen Janne Porkka.
27.10.2010
|
Puhtausalan Ammattilainen -titteliä oli tavoittelemassa yhteensä 10 semifinalistia: Minna Lax (Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä), Hannele Mattila (Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä), Pia Ollonen (Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä), Outi Korvela (Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä), Suvi Ounamo (SOL Palvelut Oy/Helsinki), Tuulikki Salomaa (ISS Palvelut Oy/Helsinki), Milla Nissinen (Siivousmylly Oy/Joensuu), Annikki Hiltunen (Kontiolahden kunta), Tanja Mäkinen (ISS Palvelut Oy/Tampere) ja Maija Ylönen (Jyväskylän koulutuskuntayhtymä). Voittajaksi selviytyi 32-vuotias Milla Nissinen Joensuusta.
27.10.2010
|
|