|
Tampereelle uusi messutapahtuma hevosharrastajille ja -ammattilaisille
HEVOSET 2009 -MESSUT JÄRJESTETÄÄN ENSI KEVÄÄNÄ Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 20. - 22.3.2009 näkee päivänvalon uusi messutapahtuma, joka palvelee sekä hevosharrastajia että alan kilpailijoita ja elinkeinoharjoittajia. Hevoset 2009 vastaa yhä kasvavaan kysyntään, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana hevosharrastajien määrä on kaksinkertaistunut ollen tällä hetkellä vajaat 150 000. Monipuolisuuden takaa se, että alan varusteiden lisäksi nämä hevosalan ammatti- ja harrastemessut esittelevät palveluita ja yhdistyksiä sekä tarjoavat upeaa ohjelmaa teeman ympärillä. Hevoset 2009 -messut järjestää Tampereen Messut Oy. – Hevoset 2009 on kaikelle kansalle tarkoitettu suomalaisen hevosmaailman messutapahtuma. Messuilla huomioidaan kaikki, joita hevoset kiinnostavat – oli kyse sitten hevosharrastuksen aloittamisesta, kilpailemisesta, hevosen omistuksesta, ravimaailmasta tai elinkeinosta, sanoo projektipäällikkö Raija Suomalainen Tampereen Messut Oy:stä. Tampereen Messujen tavoite on rakentaa ensi keväälle sellainen messutapahtuma, joka madaltaa aloittelijoiden kynnystä lähteä hevosmaailmaan mukaan, mutta joka tarjoaa myös alan kilpailijoille ja elinkeinoharjoittajille rautaista tietoa muun muassa seminaareissa. – Tällä hetkellä on olemassa useita johonkin tiettyyn osa-alueeseen erikoistuneita hevosalan messuja, mutta nyt on tarkoitus saada samojen seinien sisälle sekä aloittelijoita että ammattilaisia kiinnostavat asiat. Vaikka esillä tulee toki olemaan varustuspuoli, niin ajatus on tuoda esille vahvasti tietoa esimerkiksi palveluista ja seuroista. Messutapahtumaa rikastuttavat erilaiset hevosalan näytökset ja aiheeseen liittyvä monipuolinen ja viihteellinenkin ohjelma. Me teemme näistä koko perheen messut, kertoo myyntijohtaja Ville Keskinen Tampereen Messut Oy:stä. Liki 60 000 haluaisi aloittaa hevosharrastamisen
Suomen Hippoksen hevosrekisterin mukaan Suomessa on noin 75 000 hevosta. Kansallinen liikuntatutkimus kertoo, että hevosharrastajia on Suomessa vajaat 120 000. Viimeisen kymmenen vuoden aikana harrastajamäärä on kaksinkertaistunut. Peräti 57 000 haluaisi kyselyjen mukaan aloittaa harrastamisen. Alaa koskevasta raportista (Laurea ammattikorkeakoulu) selviää, että yritystallien päätoimintamuodot ovat hevoskasvatus, ratsastustuntien pito, ravivalmennus ja hevosten hoitopalvelut. Muita hevosalan toimintamuotoja ovat siitostoiminta- ja oriasemapalvelut sekä matkailuun liittyvät palvelut. Lisäksi hevosala koostuu muun muassa ratsu- ja ratsastusvalmennuksesta, ratsu- ja ravihevosten myynnistä, hevosten vuokrauksesta, erityisopetuksesta kuten vammais- ja terapiaratsastuksesta sekä maahantuonti- ja vientitoiminnasta. Kyselyn mukaan hevosten kasvatustoiminta, ravivalmennus ja ratsastustoiminta tulevat säilymään hevosalan päätoimintamuotoina, mutta palvelutoiminta kuten hevosten hoitopalvelut ja matkailulliset toiminnot tulevat lisääntymään. – Tapahtumalla on sosiaalinen tilaus, sillä harrastuksen kasvaessa tarvitaan tietoa niin alan käyttäjien kuin tarjoajien puitteissa, kiteyttää projektipäällikkö Raija Suomalainen. Lisätietoa uudesta tapahtumasta Helsinki International Horse Show:ssa 16. - 19.10.2008 osastolla 111c – tervetuloa!
LISÄTIEDOT: www.hevosmessut.fi
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi Ville Keskinen, myyntijohtaja, puh. 0207 701 208, 050 593 6587, ville.keskinen@tampereenmessut.fi Raija Suomalainen, projektipäällikkö, p. 0207 701 233, 050 357 9715, raija.suomalainen@tampereenmessut.fi Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 0207 701 205, 050 536 8133, tanja.jarvensivu@tampereenmessut.fi
|

|
Hevoset 2009
20. - 22.3.2009
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Lehdistötiedote 16.10.2008
Lisätietoja:
Tampereen Messut Oy
projektipäällikkö Raija Suomalainen,
puh. 0207 701 233
viestintäpäällikkö Tanja Järvensivu,
puh. 0207 701 205
|