|
Teollisuuden alihankkijoiden osaaminen esittäytyi Tampereella
ALIHANKINTA 2009 -MESSUILLA OLI LUPAUKSIA HERÄTTÄVÄ ILMAPIIRI Torstaina päättyneet, nyt jo 19. kerran järjestetyt kolmipäiväiset Alihankinta-messut osoittivat jälleen vahvuutensa houkuttelemalla 8.–10.9.2009 Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen 16 840 kävijää. Alihankinta-messujen alkuperäinen ajatus vuodesta 1988 on ollut kasvaa kansainvälisesti arvostetuksi suurtapahtumaksi, mikä toteutettiin tänäkin syksynä 889 näytteilleasettajan voimin. Messumedia on siis pysynyt tiukasti yritysten markkinointisuunnitelmissa mukana. – Verkostoitumisen ja uusien kontaktien merkitys korostuu aikoina, jolloin yritykset ovat suurten taloudellisten ja toiminnallisten haasteiden edessä. Tällöin myös Alihankinta-messujen rooli on oleellinen, sillä ali- ja päähankkijoiden tapaamiset kasvotusten antavat hyvät mahdollisuudet tehdä sopimuksia sekä kartoittaa metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuuden ja teollisuuden ICT-alan osaamista. Näytteilleasettajilta saamani palautteen mukaan yleinen ilmapiiri messuilla oli positiivinen ja tulevaisuuteen luottava, kertoo projektipäällikkö Olli Tokoi Tampereen Messut Oy:stä. Lähes alusta lähtien 21-vuotiailla Alihankinta-messuilla mukana olleen Insinööritoimisto Enmac Oy:n johtaja Martti Ala-Vainio kertoo Alihankinnan olevan heidän yritykselleen tärkein vuosittainen messu- ja markkinointitapahtuma. Osallistuminen myös tänä vuonna oli Ala-Vainion mukaan tärkeä valinta. – Halusimme ehdottomasti etenkin nykyisessä yleisessä taloudellisesti vaikeassa tilanteessa tulla messuille, sillä vanhojen asiakkaiden kohtaamisen lisäksi messut ovat nimenomaan uusien asiakkaiden ja tilausten kannalta keskeinen paikka. Tulimme varovaisin odotuksin, ja päätöspäivänä voin sanoa, että takana ovat lupauksia herättävät messupäivät. Uskon, että messuilla saadut kontaktit voivat olla lupaus paremmasta, sanoo Insinööritoimisto Enmac Oy:n johtaja Martti Ala-Vainio. Kävijämäärä puhuu vahvan messumedian puolesta – Messut toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa tiistaista torstaihin perinteisten keskiviikon, torstain ja perjantain sijaan, mistä näytteilleasettajat olivat todella tyytyväisiä. Messuilla tehdyn tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia kävijöistä kannatti tiistai-torstai-aukioloaikaa jatkossakin. Kävijämäärä 16 840 osoittaa, että Alihankinta-messut ovat vuosi toisensa jälkeen merkittävä messutapahtuma niin näytteilleasettajille kuin messuvieraillekin suhdanteista riippumatta, sanoo Tampereen Messut Oy:n toimitusjohtaja Hannu Vähätalo. Kävijämäärän mukaan laskettuna Alihankinta on ollut jo pitkään Pohjoismaiden suurin ja Euroopan toiseksi suurin alihankintamessutapahtuma sekä näytteilleasettajien lukumäärässä mitattuna Suomen suurin teollisuuden messutapahtuma. Tampereen Messut Oy järjestää Alihankinta-messut pääyhteistyökumppaneidensa Teknologiateollisuus ry:n, Kumiteollisuus ry:n ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n kanssa. Ensi vuonna Alihankinta-messut järjestetään 21.–23.9.2010. Teknologiateollisuuden TRIO-ohjelman ja Sitran seminaari: Muutos vaatii valintoja Teknologiateollisuuden TRIO-ohjelman ja Sitran yhteisissä seminaareissa TRIOn ohjelmapäällikkö Harri Jokinen painotti, että komponenttitoimittajien on erikoistuttava ja investoitava joustavaan automaatioon, jotta yritysten kilpailukyky säilyy. – TRIO on kuuden toimintavuotensa aikana nostanut näitä samoja teemoja esiin messuillakin. On ilahduttavaa, että seminaareissa kuultiin nyt useita yritystarinoita rohkeasta kasvusta ja kansainvälistymisestä, sanoi TRIOn ohjelmapäällikkö Harri Jokinen. Sitran Koneteollisuuden kasvuohjelman ohjelmajohtaja Mauri Heikintalo totesi, että yritysten kanssa käydyissä keskusteluissa on näkynyt selvästi entistä suurempi halukkuus kansainvälistymiseen. – Yrityksillä on nyt halua ja mielenkiintoa lähteä maailmalle, mutta suhdannetilanne rajoittaa resursseja. Asenne kansainvälistymiseen on kuitenkin muuttunut vuodessa selkeästi myönteisemmäksi”, Sitran ohjelmajohtaja Heikintalo sanoi. Professori Jukka Vesalainen Vaasan yliopistosta hahmotteli komponenttitoimittajille strategisia vaihtoehtoja kehittyä kotimaisena komponenttitoimittajana, kasvaa järjestelmätoimittajaksi tai kehittyä teknologiapartneriksi. Seminaareissa kuultiin useita puheenvuoroja yrityksiltä, jotka ovat ottaneet haasteet vastaan ja lähteneet maailmalle. Abloy Oy ja Sacotec Components Oy sekä Polarputki Oy ja OLP-Tuotanto Oy palkittiin Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi messuilla Vuoden Päähankkijana Abloy Oy:n. Vuoden Alihankkija -tunnustuksen sai riihimäkeläinen Sacotec Components Oy. Messu- ja somistusalan liitto järjesti Alihankinta-messuilla yhteistyössä Tampereen Messut Oy:n kanssa Paras messuosasto -kilpailun. Yli 20-neliöisten sarjassa palkittiin helsinkiläinen Polarputki Oy. Alle 20-neliöisten sarjassa palkittiin vantaalainen OLP-Tuotanto Oy. Lisätiedot: www.alihankinta.fi Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi Olli Tokoi, projektipäällikkö, p. 0207 701 240, 050 329 5265, olli.tokoi@tampereenmessut.fi Kirsi Kontio, tiedottaja, p. 0207 701 243, 0400 793 877, kirsi.kontio@tampereenmessut.fi Valokuvia Alihankinta 2009 -messuilta löytyy täältä>>>
|