Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Alihankinta-messut alkaa ensi viikolla Tampereella 900 yrityksen voimin


15.09.2021

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma järjestetään pitkän odotuksen jälkeen 21.–23. syyskuuta 2021 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Alihankinta ja AlihankintaHEAT -tapahtumakokonaisuus tarjoaa kolmessa päivässä kävijöille ainutlaatuisen läpileikkauksen toimialan näkymistä sekä alan tulevaisuudesta yli 900 näytteilleasettajan voimin. Terveysturvallisuus edellä järjestettävän messutapahtuman teemana on Datasta bisnestä.  

Syyskuun alussa järjestetyt rakentamisen ja asumisen Asta-messut avasi onnistuneesti Tampereen Messut -konsernin tapahtumakauden pitkän pandemiatauon jälkeen. Konsernin suurinta ammattimessutapahtumaa rakennetaan parhaillaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa terveysturvallisuus edellä.

– Alihankinta on koonnut teollisuuden yritykset ja asiantuntijat yhteen hyvinä ja haasteellisempina aikoina jo 33 vuoden ajan. Pioneerin rooli rohkeana suunnannäyttäjänä toimii toivottavasti myös nyt, kun yhteiskuntaa tulee avata turvallisesti myös tapahtumien osalta. Näytteilleasettajia on mukana yli 900, joten teollisuusväki todella nähdään saman katon alla pitkän odotuksen päätteeksi. Kuluneen virtuaalivuoden jälkeen on tullut selväksi, että alan toimijoilla on kova tarve tavata asiakkaitaan ja kumppaneitaan kasvotusten. Toivottavasti myös tapahtumavieraat saavat luvan lähteä messuille tekemään bisnestä, eivätkä yritysten etätyö- ja matkustusohjeistukset muodostuisi esteeksi. Onneksi rajoituksia ollaan vihdoin lieventämässä, joten yhä on toivoa saada ammattilaiset liikkeelle. Terveysturvallisuus edellä ehdottomasti menemme ja tärkein ohje on tulla messuille terveenä, sanoo tapahtuman projektipäällikkö, markkinointi- ja viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista. Kolumni: ”Alihankinta: Oletteko yhtään miettineet?”

Teemana Datasta bisnestä – pääkumppanina Business Tampere

Alihankinta-messujen ja AlihankintaHEATin 2021 teema on Datasta bisnestä, jolla halutaan nostaa esiin tiedon merkitystä tulevaisuuden teollisuudessa. Näkökulmina korostuvat älykäs teollisuus, turvallisuus ja tuottavuus. Teema näkyy vahvasti messujen ohjelmassa. Avajaispäivänä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsee perinteiseen tapaan Vuoden päähankkijan ja Vuoden alihankkijan. Avajaisten ja messujen ohjelma: alihankinta.fi/ohjelma

Tapahtumakokonaisuuden pääkumppani on tänä vuonna Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere. Pääkumppanin toimesta teollisuuden ammattilaisille on tarjolla kiinnostavaa ohjelmaa ja alan asiantuntijoita voi tavata Business Tampereen seutukahvilassa koko messujen ajan. Toisena messupäivänä 22.9. Business Tampere julkistaa Vuoden teollisuusteko 2021 -palkinnon voittajan. Kolumni, Business Tampere: ”Tampereella panostetaan yhteiskehittämiseen”. Alihankinta-kolumnit: alihankinta.fi/kolumni

Tavataan turvallisesti Tampereella

Alihankinta ja AlihankintaHEAT 2021 toteutetaan Pirkanmaan koronanyrkin, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ja THL:n voimassa olevien linjausten, rajoitusten sekä terveysturvallisuustoimien mukaisesti. Vastuullisena tapahtumajärjestäjänä Tampereen Messut -konserni on edennyt kaikissa messujen valmisteluissa terveysturvallisuus edellä, panostanut vahvasti hygieniaan ja turvallisuusohjeisiin sekä tehnyt tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Yhteistyössä viranomaisten kanssa syyskuun 2021 tapahtumille on asetettu myös maskipakko. Alihankinnassa on käytössä omaehtoinen koronapassi, joka perustuu vahvaan suositukseen. Messuille saapumista suositellaan vain täyden rokotussuojan saaneena, koronan viimeisen kuuden kuukauden aikana sairastaneena tai koronatestillä negatiivisesti testattuna. Erillistä todistusta ei kuitenkaan sisäänpääsyn yhteydessä kävijöiltä vaadita. Tärkein ohje on saapua tapahtumaan terveenä. Messu- ja Urheilukeskuksen edustalla on tapahtuman ajan 9Lives Oy:n testauspiste, jossa on mahdollista omakustanteisesti testata itsensä tai yrityksensä henkilöstö koronaviruksen osalta.

Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Normaalivuosina tapahtuma on koonnut Tampereelle yli tuhat näytteilleasettajaa paristakymmenestä maasta ja noin 18 000 messuvierasta. Tampereen Messut -konserni järjestää tapahtuman yhteistyössä Teknologiateollisuus ry:n, Kumiteollisuus ry:n, LOGY ry:n ja Muoviteollisuus ry:n kanssa. Tapahtuma on toteutettu Tampereella vuodesta 1988 lähtien.

Alihankinta-messujen terveysturvallisuusjärjestelyt: alihankinta.fi/korona
Median akkreditoituminen ennakkoon:
alihankinta.fi/messuinfo/medialle/

LISÄTIEDOT: alihankinta.fi, #Alihankinta, #AlihankintaHEAT
Tampereen Messut -konserni, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi 
Tanja Järvensivu, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Alihankinta & AlihankintaHEAT -projektipäällikkö, p. 050 536 8133
Sirkka Laine, viestinnän asiantuntija, p. 040 612 9081


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi