Etusivu » Tiedotteet

Tiedotteet

 

Helsingin Olympiastadion on Vuoden Liikuntapaikka 2021


26.05.2021

Vuoden Liikuntapaikka 2021 -tunnustus on myönnetty Helsingin Olympiastadionille. Palkinto luovutettiin kohteessa keskiviikkona 26.5.2021. Voittajan valitsee vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamisesta vastaava virkamies ja palkinnon lahjoittaa Tampereen Messut -konserni. Tunnustus myönnettiin nyt 17. kerran. 

− Helsingin Olympiastadion on ainutlaatuinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä monitoimiareena Suomessa. On todella hienoa, että tämän 83 vuotta vanhan instituution peruskorjaukseen satsattiin. Lopputuloksena syntyi upeasti uudistunut kokonaisuus, joka huokuu arvokasta historiaa, mutta tarjoaa samalla yhä laajemmin liikunta-, urheilu- ja harrastusmahdollisuuksia sekä tapahtumia, tunnelmia ja toimintoja lukuisille eri kohderyhmille. Olympiastadionin perusparannus ja uudistaminen laajennusosineen ovat erinomainen esimerkki vaativasta ja taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta, toteaa rakennusneuvos Erja Metsäranta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Arkkitehtien Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin suunnittelema Olympiastadion valmistui vuonna 1938. Poikkeusvuoden keskellä elokuussa 2020 avautunut uudistettu Olympiastadion on Suomen suurin tapahtumien areena ja avoin kohtaus-, liikunta- ja kokouspaikka niin paikallisille kuin matkailijoille myös tapahtumien ulkopuolella. Olympiastadionin sisätilat ovat yhteensä 40 720 bruttoneliötä ja kenttäalue sekä katsomot mukaan luettuna 90 000 bruttoneliötä. Stadionin perusparannus- ja uudistamishanke toteutettiin vuosina 2016–2020. Katsomokapasiteetti on 36 200 istuinta ja konserttikapasiteetti jopa 50 000. Stadionin tulevien tapahtumien arvioidaan luovan vuosittain noin 1150 työpaikkaa ja tuovan 132 miljoonaa euroa tuotantovaikutuksia. Vuosittaisiksi aluetaloudellisiksi vaikutuksiksi arvioidaan 80 miljoonaa euroa. Perusparannus- ja uudistamishankkeen kokonaiskustannukset olivat enintään 336,873 miljoonaa euroa.

− Vuoden Liikuntapaikka 2021 on hieno tunnustus Helsingin Olympiastadionille, joka on remontin myötä noussut uuteen loistoonsa. Stadion symboloi joskus sodista selviämistä. Nyt odotamme pandemian jälkeistä aikaa, jotta ihmiset saisivat jälleen kokoontua vapaasti nauttimaan ainutlaatuisista elämyksistä ja kohtaamisista. Uusi Olympiastadion on valmiina tuleviin upeisiin hetkiin, kertoo Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen Stadion-säätiöstä. 


Monitoimistadion Helsingin ytimessä

Olympiastadion sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Helsingin Töölössä. Monitoimistadionilla toimii tapahtumien lisäksi liikunta-, kokous-, vierailija- ja toimitilapalveluita. Olympiastadionin toimitiloissa työskentelee 15 eri yritystä. Stadionin kokoustilat ja maanalaiskerroksen liikuntamaailma palvelee harjoittelu- ja seminaaritiloina tai logistiikan ja tapahtumatuotannon tukitiloina. Uutta liikuntamaailmaa hyödyntävät kaikenikäiset liikunnan harrastajat, Olympiakomitean sopimusurheilijat sekä lasten ja nuorten liikunnan toimijat. Kestävä kehitys ja ympäristövaikutukset ohjasivat stadionin uudistusta suunnittelusta valmiin areenan arkeen. Kaikki valinnat materiaaleista energiankäyttöön on tehty harkitusti, ympäristöä kunnioittaen.

Toiminnallisuuden ja terveysturvallisuuden näkökulmasta stadion on tarjonnut poikkeusaikanakin mahdollisuuksia monipuoliseen toimintaan. Syksyn 2020 aikana stadionilla vieraili turvallisesti noin 70 000 kävijää. Stadionilla on toimittu koronapandemian mukaisilla viranomaismääräyksillä ja erityistä vastuullisuutta noudattaen. Noin 90 000 m² kaksikerroksisissa sisä- ja ulkotiloissa turvavälien huomiointi on mahdollista.


Vuoden Liikuntapaikka -tunnustus jaettiin 17. kerran

Vuoden Liikuntapaikan valitsee opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamisesta vastaava virkamies. Kohteen tulee olla valmistunut tai peruskorjattu palkitsemista edeltäneen parin vuoden aikana, jolloin sen käytöstä ja toiminnallisuudesta on saatu kokemuksia. Palkinnolla halutaan nostaa esille erikoisosaamista vaativan liikuntapaikkarakentamisen merkitystä, arvoa ja tietoisuutta ja se on samalla tunnustus kohteiden rakennuttajien, suunnittelijoiden, rakentajien ja ylläpitäjien osaamiselle. Vuoden Liikuntapaikka -kiertopalkinnon ja kohteeseen jäävän pienoismallin lahjoittaa Tampereen Messut -konserni. 

Palkitut kohteet: Joensuu Areena (2005), Kemiön Amospuisto (2006), Ylöjärven Liikuntakeskus (2007), Lahden kaupungin koordinoima Ylimaakunnallinen ulkoilu- ja luontomatkailuhanke (2008), Vantaan Energia Areena (2009), Kuopion kaupungin lähiliikuntapaikkaverkosto (2010), Oulun Hovinsuon skeittipuisto (2011), Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalli (2012), Espoon Honkahalli (2013), Harjavallan liikunta- ja uimahalli (2014), Kontiolahden Ampumahiihtokeskus (2015), Tampereen uintikeskus (2016), Ahveniston maauimala (2017), Turun Kupittaan palloiluhalli (2018), Pälkäneen Kostia Areena (2019), Lappeenrannan Keilahalli-urheilutalo (2020). Sportec & Gymtec -liikuntapaikkamessut 3.–4.11.2021, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. 


LISÄTIEDOT:
www.stadion.fi
Kuvapankki medialle: www.stadion.fi/fi/uudistunut-stadion/medialle

Stadion-säätiö:
Ari Kuokkanen, Olympiastadionin johtaja,
p. 040 718 2381

Tampereen Messut -konserni:
Tanja Järvensivu, markkinointi- ja viestintäjohtaja,
p. 050 536 8133 


< Takaisin tiedotteisiin
 

 

Liity Tampereen Messujen tiedotuslistalle ja pysyt perillä siitä, mitä meillä päin on meneillään. Voit tilata tiedotteet myös kätevänä RSS-syötteenä.

Tilaa RSS-syöte »

Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi