Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Jules & Beryl | Suomalaisten suosikkikorussa on rouheutta ja epätäydellistä kauneutta: Silja Kiviojan Rokama-korusarja on Vuoden koru 2023


08.02.2023

Koru- ja jalometallimuotoilijan Silja Kiviojan kallioisia rosoisia pintoja toistava hopeakorusarja on voittanut Vuoden koru 2023 -kilpailun. Voittaja julkaistiin 5.2.2023 Tampereen Häämessujen yhteydessä. Ääniä annettiin tämänkertaisessa kilpailussa 4170 ja Rokama-korut keräsivät niistä 24 prosenttia. Yleisön äänet kertovat, että kuluttajia kiehtoo koruissa eläväisen hopeapinnan lisäksi korujen värikkäät elementit kuten kristallit ja jalokivet.

Kuopiolaisen Silja Kiviojan Rokama-korut, joiden elävien pintojen rouheus ja kallioiden jykevyys vievät metsään, nousivat äänestyksessä yleisön suosikiksi. Kilpailun esiraati kuvaili korujen luovan aistielämyksen, jonka avulla koruissa voi jopa tuntea metsän tuoksun. Äänestyksessä toiselle sijalle sijoittui Pirjo Lakkapää Oulusta, jonka Linnunradan Laitamilla  korut syntyivät valtavasta kauneuden kaipuusta, juhlahumun halusta ja ikävästä takaisin ihmisten pariin koronavuosien jälkeen. Kolmas sija meni porilaisen Mari Syrénin Kukkii koruille, joissa lasikristallit ja peilaavat hopeapinnat luovat hologrammimaisen efektin. Kaikki kolme korusarjaa nähtiin myös Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla 2022.

Rokaman elävässä pinnassa näkyy elämän kolhut

Silja Kiviojan Rokama-korujen olemuksen kivimäisyys ja muotokieli heijastelee kallioiden ja kivikoiden muotoja ja niiden rosoisia pintoja. Rokama on konstailematonta suomalaisuuden ydintä, jossa rosot ja epätäydellisyys tekevät meistä täydellisiä juuri sellaisina kuin olemme. Siljan hopeisten korujen sarjaan kuuluu kaulakääty, riipus ja kolmet erikokoiset korvakorut.

"Rokama-koruissa yhdistyy rouheus ja epätäydellinen kauneus persoonallisella tavalla. Itselleni Rokama on voimakoru ja siinä on voimaannuttava teema. Rokama on minun kallioni: se henkilö, johon tukeutua ja turvautua kun on vaikeaa tai huono päivä", Silja kertoo.

Hän toivoo, että Rokama korut toimivat voimakoruna, myös jokaiselle omassa elämässään kolhuja kohdanneelle, täydellisen epätäydelliselle henkilölle.

"Minulle on tärkeää, että kauniin pinnan lisäksi, koruissa on myös sisin, joka sointuu kantajaansa. Tarina, johon voi samaistua. Koru, jota voi ylpeästi kantaa osana omaa persoonaansa. Vuoden koru -kilpailu on hieno mahdollisuus pienellekin yrittäjälle päästä kuluttajien tietoisuuteen", tiivistää Silja tunnelmiaan voitosta.

Yleisön korusuosikeissa näkyy värikkyys ja rohkeus

Tällä kilpailukierroksella finalistikoruissa nähtiin ennennäkemättömän paljon väriä ja rohkeaa kokoa. Kärkikolmikossa hopean hehkun lisäksi säihkyi muun muassa jalokivet ja kristallihelmet. Koruissa ei myöskään pelätty näyttävyyttä ja suunnittelijat uskalsivat tuoda koruihin kokoa.

"Kilpailukorujen värien juhla ja rohkeammat korujen koot ilmensivät kaipuuta pois omanlaisesta harmaudesta ja ankeudesta, jonka koronapandemia sekä Venäjän hyökkäyksen aiheuttama talouden haastava tilanne on saanut alalla aikaan", tulkitsee kilpailun perustaja Johanna Lundán.

Marraskuussa alkaneen äänestyksen yhteydessä äänestäjät saivat myös perustella omaa valintaansa ja jakaa korujen herättämiä tunteita.

"Kommenteissa tänä vuonna huomasi kuinka korujen taustalla olevat tarinat koskettivat ja äänestäjät samaistuivat koruihin kiteytettyihin tarinoihin. Lisäksi esiin nousi kiinnostus entistä persoonallisempiin ja suurempiin koruihin. Kommentteja lukiessani, oli hienoa huomata, kuinka kuluttajat olivat ihastuksissaan näyttäviin koruihin. Toki suomalaisen korunkäyttäjän tapa käyttää useimmiten pieniä ja siroja koruja oli myös havaittavissa edelleen oman suosikin valintaperusteena", Lundán jatkaa.

Nyt viidettä kertaa järjestetyn Vuoden koru -kilpailun ehdokastöitä haettiin avoimella haulla. Saapuneiden ehdotusten joukosta esiraati valitsi 10 finalistikorusarjaa. Esiraatiin kuuluivat valokuvaaja & Vuoden Korunkantaja 2022 Meeri Koutaniemi, stylisti & muotitoimittaja Liisa Kokko, toimitusjohtaja Henrik Kihlman (Suomen Kultaseppien Liitto), museonjohtaja Essi Pullinen (Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu), ja Vuoden koru -kilpailun perustaja & tuottaja Johanna Lundán (Jules & Beryl Oy).

LISÄTIEDOT KILPAILUSTA & HAASTATTELUPYYNNÖT

VUODEN KORU -KILPAILUN tavoitteena on lisätä tietoisuutta kotimaisen korutarjonnan monipuolisuudesta, kannustaa muotoilijoita uusiutumiseen ja luovuuteen sekä edistää alan taloudellisia menestymisen mahdollisuuksia. Kilpailussa esiin pääsevät myös näyttävät, rohkeat ja erikoisemmat korut, jotka puhuttelevat taidokkaalla muotokielellään ja tekevät säväyksen tunnistettavalla, omanlaisella, muotoilullaan. Voittoa tavoittelemattomassa kilpailussa koruja katsotaan kultaseppäkulttuurin silmin. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Suomen Kultaseppien Liiton ja Suomen Kello- ja korumuseo Kruunun kanssa. Kilpailun yhteiskunnallinen merkitys kiteytyy kotimaisen osaamisen säilyttämiseen, työllisyyden turvaamiseen erityisesti ammattikunnan pientoimijoille ja tietoisuuden lisäämiseen siitä, että suomalaiset korut ovat vastuullinen ja kestävä hankinta, joka ylläpitää myös omaa kulttuuriperintöämme. www.julesandberyl.fi/vuodenkoru

JULES & BERYL OY ravistelee suomalaista korukulttuuria ja tekee työtä, jonka avulla kotimaiset korut saavat äänensä kuulluksi, korujen tekijät työnsä näkyväksi ja korujen ystävät omaa persoonaansa kuvastavia koruja ostettavakseen. www.julesandberyl.fi


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi