Käytämme sivustolla evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Lue lisää tietosuojastammeSelvä

Etusivu » Tiedotteet

Tiedotteet

 

Messujen hallittu avaaminen tukisi elinkeinoelämän ulospääsyä koronaviruksen aiheuttamasta talousahdingosta


15.05.2020

Messukeskusten väljissä tiloissa on mahdollista noudattaa turvavälejä ja kävijämääriä pystytään tarvittaessa kontrolloimaan turvallisuuden varmistamiseksi. Messuilla on suuri merkitys talouselämän elvyttämiselle merkittävänä myynnin ja markkinoinnin vauhdittajana ja tärkeiden kontaktien mahdollistajana.

 

Messutoiminta Suomessa on viranomaisten ohjeistuksesta ollut pysähdyksissä maaliskuusta lähtien. Kansainvälisillä markkinoilla toimintaa aletaan nyt hiljalleen avata, ja Saksan ja Hollannin viranomaiset ovat jo linjanneet, että ammattilaisille suunnattuja messuja ei luokitella massatapahtumiksi. Tiukkojen turvavaatimusten täyttyessä messut voivat siellä avautua jo kesäkuun alusta. Myös Kiinan messutoiminta on käynnistynyt uudelleen.

 

Messuille tullaan ensisijaisesti tekemään kauppaa, vaihtamaan tietoa ja solmimaan kontakteja. Tapahtumat ja messut poikkeavat suuresti konserttien, festivaalien ja urheilutapatumien kaltaisista suurista tapahtumista. Messuilla ja muissa tapatumissa muun muassa sisääntuloja ja turvavälejä pystytään hallinnoimaan turvallisen messukokemuksen saavuttamiseksi.

 

– Tapahtumissa ja tapahtumatyypeissä on suuria eroja ja on tärkeää tehdä ero messujen ja muiden suurten tapahtumien välillä. Myös messujen merkitys talouselämälle on huomattava. Ja nyt kun talous pitää saada nousuun, on messuilla siinä suuri rooli, sanoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Juha Rahko.

 

Messujen yhteenlasketut tulo- ja työllisyysvaikutukset olivat Suomessa vuonna 2018 lähes puoli miljardia euroa. Messutoiminnan avaaminen elokuussa tiukentuneilla turvallisuusvaatimuksilla mahdollistaisi sen, että suomalaiset messujärjestäjät säilyttävät oman toimintansa ja koko liiketoiminnan elinvoimaisuuden, ja samalla tarjoaisivat jo syksyn aikana tuhansille suomalaisille yrityksille mahdollisuuden päästä tekemään kauppaa ja kohtaamaan asiakkaitaan.

 

Turvallisuus ja hygienia on huomioitu syksyn messuilla

 

Messujärjestäminen on Suomessa ammattimaista ja osaavaa. Järjestämispaikat on rakennettu lähtökohtaisesti suuria yleisötapahtumia varten ja hygieniataso on jo valmiiksi korkea.

 

– Messuilla tilat ovat suuret ja pystytään varmistamaan turvavälit ja kävijöiden määrää voidaan tarvittaessa rajoittaa, jotta varmistetaan turvallisuus. Messuilla käyminen on turvallisempaa kuin moni jo nyt sallittu asia kuten käyminen kauppakeskuksissa, sanoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Juha Rahko.

 

Asiakkaiden ja henkilökunnan terveys ja turvallisuus on messujärjestäjille ensiarvoisen tärkeää ja alan kansainvälinen järjestö UFI on laatinut alalle ohjeistukset siitä, miten tapahtumat voidaan avata turvallisesti. Myös Suomessa ammattimaisia messujärjestäjiä edustava Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry työstää kansainvälisiin ohjeistuksiin perustuvaa turvallisuusohjelmaa, jotta messukeskusten ovet saataisiin avattua liike-elämän uudelleen rakentamista varten. Ohjeistuksissa huomioidaan muun muassa:

  • Messujärjestäjät varautuvat tapahtumien turvalliseen avaamiseen mm. huomioimalla turvavälit ja rajoittamalla kävijämääriä sekä porrastamalla kävijöiden saapumista.
  • Riskiryhmät huomioidaan omilla vierailuajoilla.
  • Kävijöiden kulkusuuntia selkiytetään.
  • Hygieniatasoa nostetaan käsidesin jakelupisteillä ja ruokatarjoilussa korostetaan hygieniaa ja suositaan yksittäispakkauksia.
  • Kasvomaskien käytössä noudatetaan hallituksen ja viranomaisten määräyksiä ja ellei määräyksiä ole, messujärjestäjä päättää asiasta harkintansa mukaisesti.

 

Lisätietoja: Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, puheenjohtaja Juha Rahko, puh. 0500 499964, juha.rahko@paviljonki.fi ja toiminnanjohtaja Reija Könönen, puh. 050 5604614, reija.kononen@messutsuomessa.fi

 

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa hyvin ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Osuuskunta, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy ja KPK Events Oy. www.messutsuomessa.fi


< Takaisin tiedotteisiin
 

 

Liity Tampereen Messujen tiedotuslistalle ja pysyt perillä siitä, mitä meillä päin on meneillään. Voit tilata tiedotteet myös kätevänä RSS-syötteenä.

Tilaa RSS-syöte »

Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

(arkisin 9–15) 

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi