Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Suomen Kädentaidot täydessä vauhdissa –Taito-Finlandia paperipuvustuksen pioneeri Pirjo Valiselle


15.11.2019

Tampereen Messujen vuoden suurimpaan kuluttajamessuun odotetaan viikonlopun aikana noin 50 000 kävijää. Näytteilleasettajia on tänä vuonna ennätykselliset 742. Perjantain avajaisissa julkistettiin Meeri Koutaniemen valitsema Taito-Finlandia-voittaja, teatterimaailmassa paperipukutekniikkaa 30 vuoden ajan kehittänyt Pirjo Valinen. Ansaitun osansa avajaistunnelmasta saivat myös Vuoden Artesaaniksi valittu Jenni Vanhanen ja Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2019 Vuonue-yrityksen Pentti- ja Wilhelmi muovittomat villasukkalangat. Näytteilleasettajien lisäksi messuhallit täyttyvät kolmen päivän ajaksi yli 70 ohjelmasisällöstä. Messuteemoina ovat tänä vuonna käsitöiden tuottama hyvä olo ja ekologiset materiaalit.

Oululainen Taito-Finlandia-voittaja Pirjo Valinen tunnetaan teatterin ja näyttämöiden maailmassa yli 30-vuotisesta urastaan paperisten näyttämövaatteiden suunnittelijana ja valmistajana. 70-luvulta asti Valinen on kokeillut erilaisia paperimateriaaleja ja luonut laajan valikoiman erilaisia paperin työstämiseen soveltuvia menetelmiä. Taito-Finlandia-palkinnon arvo on 5000 euroa ja sen lahjoitti jo kolmannen kerran Forsman Tee.

Koutaniemi pitää Valista loistavana esimerkkinä kädentaitojen pitkälinjaisesta mestarillisuudesta ja periksiantamattomasta luovuudesta.

– Valisen työssä näkyy ja tuntuu tinkimätön omaleimaisuus, kekseliäisyys ja taiteellisen intohimon kunnioittaminen. Valinen on valinnut itselleen haastavan materiaalin, paperin, jonka hän on vuosikymmenien aikana kesyttänyt, Koutaniemi kertoo.

Valinen oli tunnustuksesta yllättynyt ja iloinen.

– On hienoa, että valitsijana on toiminut juuri Koutaniemi, jonka töitä ihailen. Vuosien varrella on ollut innostavaa löytää uusia tapoja käyttää tuttua ja arkista materiaalia.
Lue lisää: Taito-Finlandia-voittaja Pirjo Valisen mielikuvituksella on paperiset siivet

Vuoden Artesaani yhdistää ryijyn tekemisen ja uuden teknologian

Tänä vuonna 11. kerran jaetun Vuoden Artesaani -palkinnon sai tekstiilialan artesaani Jenni Vanhanen Vihdistä. Raadin mukaan Vanhasen kehittämä kuvatunnistusta ja laskentakaavoja hyödyntävä ryijysuunnitteluohjelmisto ja suomalaista villaa sisältävä tarvikepaketti yhdistävät oivaltavalla tavalla uutta teknologiaa ja perinteistä kädentaitoa.

– Palkinnolla on uralleni käänteentekevä merkitys ja se rohkaisee minua siirtymään täysipäiväiseksi yrittäjäksi vuonna 2016 perustamaani yritykseen Iltamaahan. Minua kiinnostaa suomalaisen käsityön ja ryijyjen tunnetuksi tekeminen myös kansainvälisesti.
Lue lisää: Valinta Vuoden Artesaaniksi ponnauttaa yrittäjäksi ja kuljettaa rapakon taa

Ekologisuus vei voiton Uutuustuote-kilpailussa

Kaikki messujen näytteilleasettajat saivat jälleen osallistua Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2019 -kilpailuun. Uutuustuote-raati valitsi ehdokkaiden joukosta voittajaksi Vuonue-yrityksen muovittomat villasukkalangat Pentin ja Wilhelmin. Villasukkalangoissa perinteisesti käytetty muovinen polyamidi-lanka on Vuonuen langoissa korvattu puukuituisella tencelillä.
Lue lisää: Vuonuen muoviton villasukkalanka valittiin Suomen Kädentaidot Uutuustuotteeksi 2019

24. kertaa järjestettävä Suomen Kädentaidot on Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusalan messutapahtuma, jossa on vuosittain noin 750 näytteilleasettajaa ja 50 000 kävijää. Tampereen Messut Oy ja Taito Pirkanmaa ry järjestävät yhteistyössä Suomen Kädentaidot -messut.

LISÄTIEDOT: www.kadentaidot.fi, SoMe: Facebook: facebook.com/Kadentaidot, Twitter: @TampereenMessut, Instagram: @suomenkadentaidot, #Kädentaidot2019, #hyväolokäsitöistä

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi

Jasmin Saadetdin-Rikkinen, projektipäällikkö ja HR-päällikkö, Tampereen Messut -konserni, p. 040 135 0110, @JSaadetdinR
Nette Kivimäki, viestinnän asiantuntija, p. 0400 448 455, @NetteKivimaki


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi