Etusivu » Tiedotteet

Tiedotteet

 

Tampereen Messut -konserni aloittaa messukevään uudistuneena


31.03.2022
Tampereen Messut -konserni aloittaa messukevään uudistuneena

Tampereen Messut -konsernilla on muiden messu- ja tapahtumajärjestäjien tavoin takanaan haasteelliset ajat pandemian johdosta. Viime syksynä messuyhtiö onnistui järjestämään muutaman messutapahtuman rajoitusten keskellä. Asta, Alihankinta, Liikuntapaikkamessut, Lemmikki Tampere ja Suomen Kädentaidot onnistuivat vallitsevassa tilanteessa kohtuullisesti. Messukonsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 6,9 miljoonaa euroa, josta emoyhtiö Tampereen Messut Oy:n osuus noin 4,8 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan tulos saatiin käännettyä edellisvuoden tappioista positiiviseksi. Kevään 2022 aikana Tampereen Messut -konserni on tehnyt organisaatiomuutoksen ja aloittanut strategian uudistamisen. Tapahtumavuosi 2022 pääsee vihdoin vauhtiin 9.–10. huhtikuuta, jolloin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään parin vuoden tauon jälkeen Hevoset-messut.

 

– Tampereen Messut -konsernilla on takana haastavat ajat, mutta uskomme tapahtuma-alan valoisaan tulevaisuuteen. Pandemia pysäytti alan toiminnan käytännössä kokonaan pariksi vuodeksi lukuun ottamatta muutamaa tapahtumaa, jotka syksyllä onnistuneesti toteutimme. Olemme ylpeitä, että Tampereella olimme kärkijoukoissa näyttämässä rohkeasti suuntaa tapahtuma-alan avaamiseksi terveysturvallisuus edellä. Tämä messuvuosi käynnistyy vihdoin huhtikuun toisena viikonloppuna Hevoset-messuilla. Kysyntä tapahtumiin on nyt vahva, joten ihmisillä on suuri tarve päästä tapaamaan toisiaan kasvotusten, sanoo Tampereen Messut -konsernin toimitusjohtajana vuodenvaihteessa aloittanut Tuomas Räsänen.

 

– Olemme uudistaneet organisaatiotamme alkuvuodesta, hyödyntäneet pandemia-ajan tehokkaasti sisäisten prosessien kehittämiseen sekä käynnistäneet strategian kirkastamisen. Maailma on monin tavoin muutosten edessä ja haluamme arvokkaiden kohtaamisten, verkostojen ja elämysten tuottajana pysyä ajassa mukana. Tavoitteena on kehittää tapahtumista yhä monipuolisemmin lisäarvoa asiakkaille tuottavia kokonaisuuksia, joista osa tarjoaa palvelukokemuksia ja yhteisöllisyyttä ympäri vuoden. Tampere on vahvasti kehittyvä tapahtumakaupunki ja tässä positiivisessa muutoksessa haluamme olla isosti mukana, Räsänen lisää.

 

Messukevät starttaa huhtikuun toisena viikonloppuna – tapahtumavuodesta odotetaan vilkasta


Tampereen Messujen tapahtumakalenteri näyttää hyvältä. Messukevään käynnistää parin vuoden odotuksen jälkeen 9.–10.4. Suomen suurin hevosalan messutapahtuma Hevoset. Suurta yleisöä hemmotellaan huhtikuun loppupuolella Virittäydy vapaalle -tapahtumakokonaisuudella, jonka teemoja ovat 22.–24.4. Kotimaan Matkailu ja Piha & Koti sekä 23.–24.4. tapahtumaa täydentävät Keräilyn Maailma, Suuri Snadi ja Perhomessut. Kesäkuussa on luvassa uusi ICT-alan tapahtuma DigITre, joka järjestetään samanaikaisesti Tampere Smart City Weekin kanssa uudella Nokia Arenalla. Messusyksy tuo Tampereelle lukuisia suuria tapahtumia: EuroSafety, Työhyvinvointi, Elintarviketeollisuus, Logistiikka, Alihankinta & AlihankintaHEAT, Kokonaisturvallisuus, Lemmikki Tampere, Suomen Kädentaidot, Konepaja, Nordic Welding Expo, 3D & New Materials ja Hallituspaikka. Koko vuoden tapahtumakalenteri: www.tampereenmessut.fi

 

Muutoksia Tampereen Messut -konsernin avaintehtävissä

 

Tampereen Messut -konsernin muodostavat Tampereen Messut Oy, osana emoyhtiötä toimivat tapahtumaliiketoiminnan yksikkö Finland Events ja messurakentamisliiketoiminnan yksikkö Expotec sekä oma ravintolaliiketoiminnan palveluja tuottava tytäryhtiö Finland Restaurants Oy – Finnresta. Konsernin toimitusjohtaja vaihtui 1.1.2022, kun aiemmin tehtävää hoitanut Hannu Vähätalo luovutti tehtävät Tuomas Räsäselle. Räsänen on ollut mukana konsernin päivittäisessä toiminnassa jo 1.9.2021 lähtien liiketoimintojen kehitysjohtajana. Messuyhtiöön Räsänen siirtyi Lindström Oy:n tulosyksikön johtajan tehtävistä.

 

Tampereen Messut -konsernin avaintehtävät ja vastuualueet maaliskuusta 2022 lähtien:

 

- konsernin toimitusjohtaja Tuomas Räsänen vastuualueena messu- ja tapahtumaliiketoiminta (1.1.2022)
- liiketoimintajohtaja Timo Ekdahl vastuualueena messurakentamisliiketoiminta
- Finnrestan toimitusjohtaja Olli Tokoi vastuualueena ravintolaliiketoiminta ja kiinteistöt. Tokoi aloittaa 1.4.2022 myös Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n toimitusjohtajana Hannu Vähätalon seuraajana
- myyntijohtaja Jani Maja vastuualueena myynnin ohjaus ja kehittäminen
- HR- ja palvelujohtaja Jasmin Saadetdin-Rikkinen vastuualueena HR- ja konsernipalvelut
- PR- ja kumppanuusjohtaja Tanja Järvensivu vastuualueena PR, kumppanuudet & Alihankinta-messut
- tuotantopäällikkö Touko Setälä vastuualueena tuotannon ohjaus ja laadun kehittäminen
- tapahtumapäällikkö Marco Äijälä vastuualueena tapahtumatuotanto
- markkinointi- ja viestintäpäällikkö Maiju Kari vastuualueena markkinointi ja viestintä
- tietohallinnon asiantuntija Mikko Savolainen vastuualueena IT- ja tietojohtaminen

 

Konsernin koko henkilökunta ja päivitetyt nimikkeet: https://www.tampereenmessut.fi/info/henkilokunta/


LISÄTIEDOT: tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi(a)tampereenmessut.fi
Tuomas Räsänen, toimitusjohtaja, p. 050 514 6300

Tanja Järvensivu, PR- ja kumppanuusjohtaja, p. 050 536 8133
Sirkka Laine, viestinnän asiantuntija, p. 040 612 9081


< Takaisin tiedotteisiin
 

 

Liity Tampereen Messujen tiedotuslistalle ja pysyt perillä siitä, mitä meillä päin on meneillään. Voit tilata tiedotteet myös kätevänä RSS-syötteenä.

Tilaa RSS-syöte »

Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi