Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Teollisuuden positiivinen vire näkyy Alihankinta-messujen kansainvälistymisenä


28.09.2017

Tampereella tiistaista torstaihin järjestetyillä Alihankinta-messuilla vieraili 17 684 kävijää. Messuilla oli tuhat näytteilleasettajaa 20 maasta. Seuraavat Alihankinta-messut toteutetaan 25.–27.9.2018, jolloin juhlistetaan Alihankinnan 30-vuotista tapahtumataivalta. Alihankinta 2018 keskittyy valmistavan teollisuuden tuottavuuden kehittämiseen. Kasvuyrityksiä esille nostava AlihankintaHEAT-tapahtuma toteutetaan myös ensi vuonna ja liitetään yhä merkittävämmäksi osaksi messujen sisältöä. IFPSM World Summit 2018 -huippukokouksen vieraat tutustuvat messuihin ensi syksynä.

– Mukava huomata aidot hymyt ihmisten kasvoilla sekä se, että ihmisten mielissä vellonut pitkä murheenalho on katkennut. Näytteilleasettajat ja kävijät olivat hyvällä tuulella ja tunnelmasta välittyi usko alan tulevaisuuteen. Puheensorina kantautui myös useilla eri kielillä. Kansainvälisten vieraiden kiinnostus tapahtumaa kohtaa kertoo, että Suomen markkinat ja teollisuus kiinnostavat maailmalla. Alihankinta-messut täyttävät ensi vuonna 30 vuotta. Juhlavuonna katsomme taaksepäin sitä hienoa tuottavuuden kehitystä, joita alihankkijamme ovat tehneet. Tarkoitus ei ole tuijottaa vain peruutuspeiliin vaan keskiössä ovat ne asiat, joilla koko valmistava teollisuus pärjää Suomessa myös seuraavat 30 vuotta, sanoo myyntiryhmäpäällikkö Jani Maja Tampereen Messut Oy:stä.

– Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry toteuttaa yhteistyössä The International Federation of Purchasing and Supply Managementin (IFPSM) kanssa kansainvälisen IFPSM World Summit 2018 -huippukokouksen 26.–29.9.2018 Helsingissä. Osana huippukokousta tapahtumaan osallistuvat hankinta-alan ammattilaiset ja päättäjät tutustuvat Alihankinta-messuihin keskiviikkona 26.9. Odotamme hankintajohtajia Euroopasta, Kauko-Idästä ja Afrikasta, kertoo LOGYn toimitusjohtaja Markku Henttinen

AlihankintaHEATista kehitetään yhä paremmin vanhoja ja uusia yrityksiä törmäyttävä tapahtuma   

– Startupeja esille nostavassa AlihankintaHEATissa oli 17 startupia ja 14 kumppania. Ohjelmaa ja sisältöjä nostettiin esille myös pääaulan HeatCornerissa. Haluamme tuoda kasvuyrityksiä yhä vahvemmin mukaan Alihankinta-messuille jatkossakin, jotta yritykset kohtaavat täällä uudet, ketterät tekijät ja innovatiiviset toimintatavat. Toinen kerta antoi paljon eväitä HEATin kehittämiseen ja teemme ensi vuodeksi isoja parannuksia kokonaisuuteen, toteaa tapahtuma- ja viestintäpäällikkö Tanja Järvensivu Tampereen Messut Oy:stä. Video: Mika Pirttivaara: Alihankinta-messut ovat nyt maailmankartalla

Kentin Prinssi Michael häkeltyi positiivisesti Alihankinta-messuista

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun vierailen Suomessa liikeasioissa; olemme täällä tukemassa pienyrityksiä. Tampereella järjestettävä tapahtuma (Alihankinta-messut) on erittäin vaikuttava, koska täällä on näin paljon näytteilleasettajia. Siitä huolimatta englantilaisia yrityksiä ei ole vielä edustettuina, ja onkin vain ajan kysymys, kun sekin tapahtuu. Messuilla esitellään monipuolisesti tuotteita ja palveluita, oli kyse sitten lääkkeistä, ilmailusta tai autoista. Niiden parhaimmisto on tapahtumassa esillä ja se on inspiroivaa, kommentoi Britannian Kentin Prinssi Michael Aamulehdelle.
Aamulehti: Katso videolta prinssi Michaelin harvinainen haastattelu

Alihankinta 2017 -messujen teemana oli kumppanuusverkostot ja kumppaniyrityksenä nähtiin MSK Group Oy. LOGY ry palkitsi Vuoden päähankkijana John Deere Forestry Oy:n ja Vuoden alihankkijana Oy Darekon Ltd:n.

Videokirjastossa asiantuntijahaastatteluja ja tunnelmia Alihankinta 2017 -messuilta:

Lisää videoita ja kuvia tapahtumasta sekä muut mediamateriaalit: www.tampereenmessut.fi/materiaalipankki

Vuodesta 1988 lähtien järjestetty Alihankinta esittelee koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Tampereen Messut Oy:n pääyhteistyökumppaneita ovat Teknologiateollisuus ry, Kumiteollisuus ry, Muoviteollisuus ry ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry. AlihankintaHEATin järjestävät yhteistyössä Tampereen Messut Oy:n tapahtumayksikkö Finland Events ja Rapid Action Group Oy (RAG).

LISÄTIEDOT: www.alihankinta.fi, www.alihankintakolumni.fi, @Alihankinta, #Alihankinta, #AlihankintaHEAT

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Jani Maja, tuoteryhmäpäällikkö, p. 050 356 1325, @maja_jani
Meri Mattila, tiedottaja, p. 0400 914 877, @MeriTMattila
Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi