Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Alihankinta uskoo tulevaan – messujen teemana Datasta bisnestä


26.05.2020

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävien Alihankinta-messujen ja AlihankintaHEAT-tapahtuman ajankohdaksi on merkitty 22.–24.9.2020. Teollisuuden ykkösmessujen järjestelyt etenevät suunnitelmien mukaan, mutta messujärjestäjät Tampereella odottavat muiden järjestäjien tavoin valtioneuvoston uusia linjauksia koronapandemian vaikutuksista syksyn tapahtumiin. Alihankinta-messujen ja AlihankintaHEATin teema on tänä vuonna Datasta bisnestä. Uutta ovat teemakummit, joiden kanssa tiedon merkitystä valmistavalle teollisuudelle käsitellään älykkään teollisuuden, turvallisuuden ja tuottavuuden näkökulmista.

Poikkeuksellinen aika elämässämme jatkuu. Asiakkaidemme tavoin odotamme, että saamme kohdata jälleen kasvokkain, vaikkakin tapahtumaturvallisuus yhä tarkemmin huomioiden. Alihankinta-messujen sekä AlihankintaHEATin valmistelut etenevät koronapandemiasta huolimatta hyvin ja suunnitelmien mukaan. Vaikka uskomme tulevaan on vahva, seuraamme tiiviisti tilannetta sekä odotamme muiden messujärjestäjien tavoin valtioneuvoston uusia linjauksia suurten yleisötapahtumien osalta. Päätöksiä toivottavasti saadaan kesäkuun alkupuolella, joten heti tämän jälkeen tulemme informoimaan asiakkaitamme niiden mahdollisesta vaikutuksesta syksyn tapahtumiin, sanoo Alihankinta-messuista vastaava projektipäällikkö, viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista.

Kolme näkökulmaa, kolme teemakummia

Datasta bisnestä -teemaa käsitellään kolmesta näkökulmasta, jotka ovat älykäs teollisuus, turvallisuus ja tuottavuus. Jokaiselle näkökulmalle on nimetty oma teemakumminsa, joka tuntee alan ja tarjoaa siten asiantuntevaa tietoa aiheesta. Älykkään teollisuuden teemakummina toimii DIMECCin toimitusjohtaja Harri Kulmala. Kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll Aalto-yliopistosta vastaa turvallisuuden teemakummin tehtävästä ja tuottavuuden teemakummina toimii Konecranesin johtaja Juha Pankakoski.

Näkökulmia yhdistää vahvasti tieto ja sen merkityksellisyys valmistavalle teollisuudelle. Selvää on, että datan merkitys korostuu alalla tulevaisuudessa entisestään. Älykkään teollisuuden teemakummi Kulmala kertookin, että kasvava osa alan uusista avauksista ja liiketoiminnan kasvusta perustuu dataan, sen analysointiin ja hyödyntämiseen yhdessä tai erikseen muiden toimijoiden kanssa.

– Tusinan verran teollisuusyrityksiä on asettanut tavoitteekseen luoda teollisuuden dataoperaattori vuoden 2020 loppuun mennessä. Tällä pyritään siihen, että dataa ei vain jaeta, vaan sen jakamiseen osallistuvista kukin saa uusia ideoita, raaka-ainetta koneoppimisen menetelmien hyödyntämiseen ja nykyisistä tuotteistaan digitaalisuuden avulla fyysisestikin parempia. Dataa ei jaeta huvin vuoksi, siitä luodaan koko ajan uusia palveluita, Kulmala kirjoittaa.

Messujen avajaispäivänä järjestetään teemakeskustelu otsikolla ”Datasta bisnestä – älykkäästi, turvallisesti ja tuottavasti”. Teema tulee näkymään laajasti myös muussa tapahtuman ohjelmasisällössä.  

Lue kolumni: Toimitusjohtaja Harri Kulmala, DIMECC: Datan jakaja voittaa seuraavissa teollisuuden Olympialaisissa

Lue lisää teemasta:https://www.alihankinta.fi/fi/datasta-bisnesta/

Tapahtuman hiilidioksidipäästöjä kompensoidaan Alihankintametsä-hiilinielulla

Tästä vuodesta alkaen Alihankinnan hiilijalanjälkeä kompensoidaan #Alihankintametsä-nimisellä hiilinielulla, joka syntyy Lempäälään istutettavista noin 640 rauduskoivun taimesta. Hiilijalanjäljen kompensoinnissa kumppanina toimii Puuni Oy, joka mahdollistaa Tampereen Messuille tilaisuuden kompensoida osan messujen päästöistä hiilinielun avulla. Datasta bisnestä tekevän Puunin laskelmien mukaan lähes puolen hehtaarin kokoinen Alihankintametsä tulee pysyvyytensä eli noin sadan vuoden aikana vetämään noin 60 New Yorkin lennon kasvihuonepäästöt. Lue lisää: https://www.alihankinta.fi/fi/hiilineutraali-tapahtuma/

Tampereella vuosittain järjestettävillä kansainvälisillä teollisuuden alihankinnan ammattimessuilla on mukana 1000 näytteilleasettajaa yli 20 eri maasta ja tapahtumassa vierailee 20 000 kävijää noin 30 maasta. Vuodesta 1988 lähtien järjestetty Alihankinta esittelee vuosittain koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Viime vuonna messuihin tutustui 17 731 teollisuuden päättäjää ja asiantuntijaa. Tampereen Messut Oy:n pääyhteistyökumppaneita ovat Teknologiateollisuus ry, Kumiteollisuus ry, Muoviteollisuus ry ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry. 

LISÄTIEDOT: www.alihankinta.fi, #Alihankinta, #AlihankintaHEAT, #AlihankintaHUB
Twitter: @Alihankinta, LinkedIn: https://www.linkedin.com/showcase/alihankintahub

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi

Tanja Järvensivu, viestintäjohtaja, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu

Nelly Rauhala, viestinnän asiantuntija, p. 044 484 2910, @NellyRauhala


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi