Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Pohjoismaiden suurimmat turvallisuusalan ja riskienhallinnan messut 2018


12.04.2018

Syyskuussa järjestettävä turvallisuusalan ykköstapahtuma kokoaa saman katon alle Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tuhansittain alan ammattilaisia, vapaaehtoistoimijoita sekä tulevaisuuden osaajia verkostoitumaan ja kouluttautumaan. Kokonaisuuteen kuuluvat EuroSafety-, Turvallisuus- ja Työhyvinvointi-messut sekä kaksipäiväiset Logistiikka-messut ja toista kertaa Tampereella toteutettavat Työterveyspäivät. Luvassa on toiminnallista nähtävää ja koettavaa, kiinnostavia asiantuntijapuheenvuoroja sekä alan palvelu- ja tuoteuutuuksien esittelyjä.

Tapahtuman ohjelmassa on lukuisia koulutuksia, seminaareja sekä tietoiskuja ja työnäytöksiä toiminnallista osastoilla tapahtuvaa actionia unohtamatta. Suomen Palopäällystöliitto järjestää messuilla esimerkiksi Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumin, jossa käsitellään toimialan turvallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä Suomessa ensimmäistä kertaa toteutettavan tieliikennepelastamisen Road Rescue 2018 -koulutustapahtuman työnäytöksineen.  

− Suomalaisia pelastustoiminnan osaajia on aikaisemmin osallistunut kansainvälisiin tieliikennepelastamisen koulutustapahtumiin. Nyt tapahtuma järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa. Koulutustapahtuma koostuu alustuksista ja käytännön harjoituksista. Tavoitteena on esitellä työturvallisuuteen liittyviä riskejä ja uuden autoteknologian mukanaan tuomia haasteita pelastajille. Harjoitukseen kuuluu myös potilaan turvallinen siirtäminen pois ajoneuvosta. Messuyleisön on mahdollista seurata harjoituksia, kertoo koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa Suomen Palopäällystöliitosta.

Uutinen: Tieliikennepelastamisen uudet opit messuilta − Suomen ensimmäinen Road Rescue -koulutus

Työhyvinvoinnin ammattilaisten kohtauspaikka: Työhyvinvointi ja Työterveyspäivät kimpassa

Työhyvinvointi-messut yhdessä Työterveyspäivien kanssa tarjoavat työhyvinvoinnin ammattilaisille monipuolisen kattauksen ajankohtaisasiaa. Esimerkiksi messuilla Suomen Työterveyshoitajaliiton seminaarissa teemoina ovat muun muassa työsuojeluorganisaation vastuuhenkilöiden merkitys ja vastuut, pienten yritysten työterveys ja -turvallisuus ja psykososiaalisen riskin arviointi sekä työn väkivallan uhkan arviointi. Työterveyspäivät sisältää monipuolisten asiantuntijaseminaarien lisäksi alan näyttelyn.

Lisää ohjelmaa julkaistaan kevään aikana. Lue lisää.

Työturvallisuus keskiössä myös sisälogistiikassa Samaan aikaan toteutetaan Logistiikka-messut

Sisälogistiikan ja materiaalinkäsittelyn ammattilaiset kokoontuvat Logistiikka-messuille 12.–13.9.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Suomen merkittävin alan messutapahtuma esittelee sisälogistiikkaa ja materiaalinkäsittelyä sekä logistiikka- ja varastointipalveluja.

– Logistiikka-messujen sisällön lisäksi sisälogistiikan ammattilaisille, jotka vastaavat usein organisaationsa työturvallisuudesta ja -hyvinvoinnista, Turvallisuus-, EuroSafety- ja Työhyvinvointi-messut tarjoavat paljon kiinnostavaa nähtävää. Messuilla pääsee jututtamaan satoja asiantuntijoita, jotka esittelevät monipuolisesti turvallisuustuotteita aina henkilönsuojamista ensiaputarvikkeisiin, summaa projektipäällikkö Veli-Pekka Rouvali Tampereen Messut Oy:stä.

Tapahtumat ja päivämäärät: Turvallisuus-, EuroSafety- ja Työhyvinvointi-messut 11.–13.9.2018, Työterveyspäivät 11.–12.9.2018, Logistiikka-messut 12.–13.9.2018. Paikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. Messutapahtumat järjestää Tampereen Messut Oy pääyhteistyökumppaneinaan Suomen Työsuojelualan Yritysten Liitto STYL ry ja Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry SPLY. Työterveyslaitos järjestää messujen yhteydessä Työterveyspäivät.

LISÄTIEDOT: www.turvallisuusalatampereella.fi
Some: #TurvallisuusalaTampere2018, #EuroSafety, #Turvallisuus, #Työhyvinvointi, #ttpaivat, #Logistiikka
Twitter: @TampereenMessut, @ttpaivat / Facebook: facebook.com/tampereenmessut, facebook.com/tyoterveyslaitos
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Veli-Pekka Rouvali, projektipäällikkö, p. 050 516 4005, @VelluRouvali1
Meri Mattila, tiedottaja, p. 0400 914 877, @MeriTMattila
Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi