Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Puhtausalan Vuoden teko Sosiaali- ja terveysministeriön Ympäristöterveysryhmälle


12.05.2017

Kansainväliset puhtausalan ammattimessut keräsivät 10.–12.5. Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen 6304 puhtausalan ammattilaista. Pohjoismaiden suurimmat puhtausalan ammattimessut kokosivat alan tekijät ja päättäjät kouluttautumaan, tekemään kauppoja ja kohtaamaan kasvokkain ajankohtaisten teemojen innostamana. Uuden Puhtausalan Vuoden teko -tunnustuksen sai Sosiaali- ja terveysministeriön Ympäristöterveysryhmä, uutuustuotteita palkittiin ja Puhtausalan ammattilainen -finaalin vei laitoshoitaja Tarja Vola. Näytteilleasettajia tapahtumassa oli 161 kuudesta eri maasta. Seuraavan kerran messut järjestetään kaksipäiväisenä maaliskuussa 2019.

– Tämä on ala, jolla työskentelee noin 100 000 ammattilaista. Kouluttautuminen sekä uusien tekniikoiden ja käytäntöjen tunteminen on olennaista puhtausalan ammattilaisille ja siksi messuilla käyminenkin kannattaa. Jatkosopimus SSTL Puhtausala ry:n kanssa on solmittu ja seuraavan kerran puhtausala kokoontuu Tampereelle maaliskuussa 2019, kertoo myyntiryhmäpäällikkö Mikael Wänskä Tampereen Messut Oy:stä.

Vuoden teko STM:lle – Puhtausalan ammattilaisella hallussa työturvallisuus ja vuorovaikutustaidot

SSTL Puhtausala ry:n uusi Vuoden teko -tunnustus luovutettiin keskiviikkona Sosiaali- ja terveysministeriön Ympäristöterveysryhmälle, jossa valmisteltiin lakimuutos, jonka mukaisesti terveydensuojelulakiin tehtiin lisäys allasvesihygieenisestä osaamisesta. Laki edellyttää uima-allas- ja märkätilojen siivoojilta riittävää osaamista näiden tilojen siivoukseen. Tunnustuksen saajan valitsi finalistien joukosta SSTL:n toiminnanjohtaja Harri Piiparinen. Katso video: Jari Keinänen, Sosiaali- ja terveysministeriö: "Olemme ylpeitä Puhtausalan Vuoden teko -palkinnosta"

Messuilla palkittiin perinteisesti myös Puhtausalan ammattilainen. Tämän vuoden voittajaksi selviytyi Lahdessa Lassila & Tikanojalla laitoshoitajana työskentelevä Tarja Vola, joka raadin mukaan hallitsee niin työturvallisuusasiat, ergonomian kuin vuorovaikutustaidotkin.

Vuoden Uutuustuotteiksi valittiin messukävijöiden äänestäminä Vileda Professionalin kalustemoppi, Kärcher Oy:n kalustonhallintajärjestelmä sekä yhdistelmäkone ja Diversey Suomen SURE-tuotesarja. Merkittävimpänä innovaationa palkittiin Orbotech Finlandin Ultra H2O by Orbotech. Myös tuomaristo valitsi omat suosikkinsa. Messu- ja somistusalan liitto palkitsi keskiviikkona Paras messuosasto -kunniakirjoin Sievin Jalkine Oy:n ja Kemvit Oy:n. Molempien osastojen toteutusta pidettiin onnistuneena, toimivana ja yrityksen näköisenä.
Lue lisää palkitsemisista: www.finnclean.fi (Uutiset)

Alalla on selkeä tulevaisuus ja messuilla jatkuvuutta – työvoimapula on todellisuutta

– Puhtausalalla on draivia enemmän kuin usealla muulla alalla Suomessa. Työllisyys on hyvä, yrittäjyys on korkealla ja uusia innovaatioita sekä tuote- että tekemisen puolella kehitetään koko ajan. Alalla on selkeä tulevaisuus ja Finnclean-messuilla jatkuvuutta, toteaa Per-Olof Ekström, joka aloittaa Puhtausala SSTL:n toiminnanjohtajana 1.8.2017. Katso video: Per-Olof Ekström: "Puhtausalalla on draivia enemmän kuin usealla muulla alalla Suomessa"

– Siivousalalla työvoimapula on todellisuutta. Siivousfirmoilla on kovaa kilpailua siivouskohteista ja ammattitaidottomia työntekijöitä päätyy työpaikoille. Siivouksen laatuun tulisikin satsata enemmän, toteaa sopimusasiantuntija Jarkko Viitanen PAM ry:stä. Katso video: Jarkko Viitanen, PAM ry: "Siivousalan työvoimapula on todellisuutta"

Lisää asiantuntijavideoita ja messutunnelmia videokirjastossa:
Kansanedustaja Ville Skinnari: "Liian moni työsuhde on liian lyhyt ja se ei ole kenenkään etu"
Erja Hammarén: "Tänään on koulutettu hurja määrä ihmisiä"

Kuvat, tiedotteet ja muu mediamateriaali materiaalipankissamme:
www.tampereenmessut.fi (Medialle)

Vuodesta 1981 järjestetty kansainvälinen puhtausalan ammattimessutapahtuma Finnclean on vakiinnuttanut asemansa Pohjoismaiden suurimpina puhtausalan ammattimessuina. Tampereen Messut Oy toteuttaa Finncleanin SSTL Puhtausala ry:n toimeksiannosta. Vuonna 2014 Finnclean-messuihin tutustui yli 8300 alan ammattilaista, seuraavat Finnclean-messut järjestetään maaliskuussa 2019.

LISÄTIEDOT: www.finnclean.fi / Facebook: www.facebook.com/Finnclean / Twitter: @TampereenMessut, #Finnclean
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, facebook.com/tampereenmessut, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Mikael Wänskä, myyntiryhmäpäällikkö, p. 040 350 0445
Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu
Jenna Antila, tiedottaja, p. 040 172 1188, @Jenna_messuaa


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi