Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Rakentaminen kiinnostaa – Asta Rakentaja -messuilla tehtiin kauppaa


05.02.2017

Rakennusalan hyvät näkymät heijastuivat selvästi Tampereella viikonloppuna järjestettyihin Asta Rakentaja 2017 -messuihin. Pirkanmaan suurin rakentamisen ja asumisen messutapahtuma oli tänä vuonna laajempi kuin koskaan aiemmin. Näytteilleasettajia oli ennätykselliset 356 ja tapahtuma houkutteli kolmen päivän aikana 15 138 messuvierasta. Seuraava Asta Rakentaja on 2.–4.2.2018.

– Asta Rakentaja -messut onnistuivat hienosti. Sekä näytteilleasettajilta että kävijöiltä messujen aikana saatu palaute oli oikein positiivista. Yritysten edustajat iloitsivat etenkin siitä, että messuvieraat olivat liikkeellä tosi mielessä. Kauppa kävi hyvin jo tapahtuman aikana ja monien asiakkaiden kanssa oli saatu sovittua jatkotapaamisia messujen jälkeen. Alan positiivinen suunta näkyi myös tapahtuman tunnelmassa. Monet yritykset tekivät jo varauksia messuosastoista ensi vuodelle, kertoo projektipäällikkö Anne Saarinen Tampereen Messut Oy:stä.

Messujen tarjonta innosti oman kodin rakentajia, remontoijia ja kodin kunnostusprojekteja suunnittelevia vertailemaan ja kilpailuttamaan tuotteita sekä palveluita, etsimään tietoa ja sopivia ratkaisuja sekä hakemaan neuvoja ja opastusta asiantuntijoilta. Ohjelmasisällöissä kiinnostaviksi teemoiksi nousivat muun muassa sisäilma-asiat, energiaratkaisut, putkiremontit sekä kodin kunnostaminen. Messuilla tehdyn kävijätyytyväisyystutkimuksen mukaan 99 prosenttia kävijöistä koki tapahtuman vastanneen odotuksia.


Yritykset olivat tyytyväisiä asiakkaiden ostohalukkuuteen

– Kauppa käy täällä ihan hirveästi. Viime vuonna luultiin, että meidän osastolla tehtiin ennätys, mutta nyt rikotaan nekin, sanoo kodinkonemyyjä Jukka Mäkinen Gigantista. 
Jukka Mäkisen videohaastattelu

– Tuotemyyntiä oli erittäin paljon, kaikki mukana olleet mallikappaleet myytiin ja saimme myös todella paljon jatkotilauksia, iloitsee toimitusjohtaja Kai Kosklin Turun Fimex Oy:stä. 
Kai Kosklinin videohaastattelu

– Täällä on kiva käydä vuodesta toiseen. Olemme nyt viidettä tai kuudetta vuotta peräkkäin ja aina löytyy hyviä ja positiivisia kokemuksia, paljon ihmisiä sekä tarjouspyyntöjä,kertoo toimitusjohtaja Jaakko Husari Esan Levykaluste Oy:stä
Jaakko Husarin videohaastattelu

– Viimeisen vuoden ajan havaittavissa on ollut todella positiivisia merkkejä rakentamisen suhteen, toteaa myymäläpäällikkö Jussi Hokkanen, Näsin Vesijohtoliike Oy
Jussi Hokkasen videokommentti Asta Rakentaja -videolla

Kaikki Asta Rakentaja -messujen videohaastattelut:

www.tampereenmessut.fi/materiaalipankki


Aki Palsanmäen meklaroimassa huutokaupassa kerättiin lähes 4000 euroa hyväntekeväisyyteen

Puusuutarit ry järjesti viimeisenä messupäivänä perinteisen hyväntekeväisyyshuutokaupan, jossa meklarina toimi Aki Palsanmäki apunaan Markku. Yleisön huudettavana oli laaja skaala rakentamisen ja asumisen tuotteita. Hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotto 3980 euroa lahjoitetaan lyhentämättömänä TAYS:n lasten teho- ja tarkkailuosastolle.
Aki Palsanmäen ja Markun videohaastattelu

Asta Rakentaja on Pirkanmaan suurin rakentamisen ja asumisen messutapahtuma. Messut järjestää Tampereen Messut Oy yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ja Puusuutarit ry:n kanssa. Tapahtuma toteutettiin 10. kerran.


MATERIAALIPANKKI:
Kuvat, videot, tiedotteet sekä muut mediamateriaalit: www.tampereenmessut.fi/materiaalipankki

Seuraa somessa: #AstaRakentaja
Facebook: www.facebook.com/astarakentaja 
Twitter: @TampereenMessut, #AstaRakentaja, #Sisustus
Instagram: @tampereenmessut 
LinkedIn: Tampere Trade Fairs Group - Tampereen Messut -konserni


LISÄTIEDOT: www.asta.fi, www.sisustustapahtuma.fi

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi(a)tampereenmessut.fi

Anne Saarinen, projektipäällikkö, p. 050 357 2342

Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi