Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Tampereen Messut -konserni lahjoittaa 150 000 euroa TAMKille


09.05.2018

Tampereen Messut -konserni lahjoittaa Tampereen ammattikorkeakoululle yhteensä 150 000 euroa. Lahjoituksessa ovat mukana konsernin emoyhtiö Tampereen Messut Oy sekä tytäryhtiöt Finland Restaurants Oy Finnresta ja Expotec Oy, joista kukin yritys tekee 50 000 euron lahjoituksen TAMKille. Tarkoituksena on lahjoituksen kautta tukea suomalaista korkeatasoista koulutusta ja työelämän tarvitsemaa osaamista sekä vuoden 2019 alussa toimintansa aloittavan Tampere3-korkeakouluyhteisön toimintaa. 

– Haluamme tällä Tampereen ammattikorkeakoululle tehtävällä 150 000 euron lahjoituksella olla mukana edistämässä suomalaisen työelämän tarvitsemaa koulutusta ja korkeatasoista osaamista. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä TAMKin kanssa ja yhteisten projektien lisäksi meillä on TAMKista säännöllisesti harjoittelijoita, joista monet ovat myös työllistyneet konserniimme, kertoo Tampereen Messut -konsernin toimitusjohtaja Hannu Vähätalo.

– Ensi vuoden alussa aloittaa Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun muodostama uusi Tampere3-korkeakouluyhteisö, jossa yhdistyvät hienolla tavalla tieteellinen tutkimus ja vahva työelämäosaaminen. Haluamme lahjoituksella osaltamme tukea tätä merkittävää kehitysaskelta ja uuden korkeakouluyhteisön syntyä. Tampere3-yhteistyön kautta elinkeinoelämälle avautuu varmasti merkittäviä uusia yhteistyömahdollisuuksia koulutussektorin kanssa, Vähätalo lisää.

Tampereen Messut -konserni haastaa Tampereen kauppakamarin mukaan lahjoittajien joukkoon

Kaikki Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2018 aikana saamat lahjoitukset tuottavat TAMKille valtion myöntämää vastinrahaa. Tampereen Messut -konserni haastaa lahjoittajaksi myös Tampereen kauppakamarin.

– Konsernimme yritykset Tampereen Messut Oy, Finland Restaurants Oy Finnresta ja Expotec Oy saavat näiden 50 000 euron lahjoitusten ansiosta Tampere3-korkeakouluyhteisön perustajalahjoittajan statukset. Haastamme tässä samalla Tampereen kauppakamarin mukaan lahjoittajien joukkoon. Pirkanmaalaisen korkeakoulukentän kehitystyö ja työelämäyhteyksien lisääminen on erittäin tärkeää koko elinkeinoelämälle, Vähätalo sanoo.   

 

Tampereen Messut -konserni on Pirkanmaan suurin tapahtumajärjestäjä. Konsernin muodostavat emoyhtiö Tampereen Messut Oy, oma tapahtumatoimisto Finland Events sekä tytäryhtiöt Finland Restaurants Oy Finnresta, Expotec Oy ja Tavicon Oy. Konsernin liikevaihto v. 2017 oli noin 13,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 1,5 miljoonaa euroa.


Lisätiedot:


Tampereen Messut -konserni
tampereenmessut.fi, finlandevents.fi, tavicon.fi, finnresta.fi, expotec.fi

Hannu Vähätalo, toimitusjohtaja, p. 0500 620 806,
hannu.vahatalo(a)tampereenmessut.fi


Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi, @TanjaJarvensivu


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi