Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

#Kädentaidot: Finlaysonin Jukka Kurttila valitsee Taito-Finlandia-voittajan


01.11.2017

Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusalan tapahtuma Suomen Kädentaidot järjestetään jo 22. kerran 17.–19.11. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Sisällössä sukelletaan Suomi100-juhlavuoden inspiroimiin teemoihin ja avajaispäivänä alan osaajia palkitaan erilaisin tunnustuksin. Samaan aikaan järjestetään Nukkekoti-messut ja XXXV Valtakunnalliset Pienoisrautatiepäivät.

Suomen Kädentaidot 2017 -messujen sisällössä korostuu erityisesti kotimaassa valmistus, pienyrittäjyys, yhdessä tekeminen sekä Suomen itsenäisyyden juhlavuosi. Perjantaina 17.11. messujen avajaisissa julkistetaan Vuoden Artesaani-, Vuoden Uutuustuote- sekä Taito-Finlandia-voittajat.

Taito-Finlandia 2017 -finalistit ovat hämeenlinnalainen Restaurointi Mikael Holma, rääkkyläläinen Koistinen Kantele, imatralainen kansallispukuvalmistaja Soja Murto sekä espoolainen tekstiilitaiteilija Ritva Puotila. Voittajan valitsee Finlayson Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kurttila.

– On ollut kunnia päästä valitsemaan tämänvuotista palkinnonsaajaa. Ilman hyviä kädentaitoja villeimmätkään unelmat eivät muutu todeksi. Siksi on hienoa, että kerran vuodessa pysähdymme osoittamaan kunnioitusta niille, jotka eivät vain puhu ja viisastele, vaan myös tekevät asioita, toteaa Taito-Finlandia 2017 -valitsija Jukka Kurttila.
Lue lisää: Taito-Finlandia 2017 -voittajan valitsee Jukka Kurttila
Lue lisää: www.kadentaidot.fi (Ohjelma)

Vuoden Artesaani -kilpailussa 3D-mallinnusta, vuokrattava nukketeatteri ja design-tekstiilitaitoa

Vuoden Artesaani 2017 -finalistit ovat kädentaitojen ohjauksen artesaaniksi valmistuva Asta Immonen Vantaalta, 3D-tulostuksen ja -mallintamisen artesaaniksi valmistuva Antti Korpi Tampereelta sekä design-tekstiiliartesaaniksi valmistuva Heli Mälkönen Salosta.
Lue lisää: Vuoden Artesaani 2017 -finalistit julki

D-hallissa on käynnissä koko viikonlopun ajan Nukkekoti-messut, ja lauantaina ja sunnuntaina XXXV Valtakunnalliset Pienoisrautatiepäivät. Molemmat tapahtuvat kutsuvat hankkimaan tarvikkeita, valmiita osia, saamaan ideoita ja tietysti tapaamaan samanhenkisiä harrastajia.
Lue lisää: Samaan aikaan Nukkekoti-messut – yhteinen intohimo yhdistää
Lue lisää: Samaan aikaan: XXXV Valtakunnalliset Pienoisrautatiepäivät

Mediatilaisuudet

Suomen Kädentaidot -messujen avajaiset perjantaina 17.11. klo 11.30, Ohjelmalava (E-halli)

Tervetuloa messuille, messujen juontaja Maryam Razavi
Tervehdyssanat, toimitusjohtaja Hannu Vähätalo, Tampereen Messut Oy
Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttilan valitseman Taito-Finlandia 2017 -voittajan julkistus
Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2017, toiminnanjohtaja Virve Pajunen, Taito Pirkanmaa ry
Vuoden Artesaani 2017 -julkistus, opetusneuvos Hanna Ketonen, Opetushallitus

Maistuvin maaseutuyritys -palkintojenjako perjantaina 17.11. klo 12.05, Ohjelmalava (E-halli)

Messuinfo (aukioloajat, lippujen hinnat, saapuminen): www.kadentaidot.fi (Messuinfo)
Akkreditoidu messuille ennakkoon 15.11. mennessä: www.kadentaidot.fi (Medialle)

Suomen Kädentaidot on Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusalan messutapahtuma, jossa on vuosittain noin 700 näytteilleasettajaa ja yli 40 000 kävijää. Tampereen Messut Oy ja Taito Pirkanmaa ry järjestävät Suomen Kädentaidot, Tampereen Messut Oy järjestää Nukkekoti-messut yhteistyössä Nukkekotiyhdistys ry:n kanssa ja Pienoisrautatiepäivät Pirkanmaan Rautatieharrastajien Kerho ry:n kanssa.

LISÄTIEDOT: www.kadentaidot.fi, www.nukkekotitampere.fi, www.pienoisrautatie.fi
SoMe: Facebook: facebook.com/Kadentaidot, Twitter: @TampereenMessut, Instagram: @suomenkadentaidot, #
Kädentaidot, #Nukkekotimessut, #Pienoisrautatie
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Jasmin Saadetdin-Rikkinen, projektipäällikkö, p. 040 135 0110, @JSaadetdinR
Jenna Antila, tiedottaja, p. 040 172 1188, @Jenna_messuaa
Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi