Julkaistu
27.02.2025
Kategoria
Uutinen
4H ja Tampereen Messut jatkavat vuosia kestänyttä yhteistyötä

4H ja Tampereen Messut tukevat yhdessä uransa alkutaipaleella olevia nuoria yrittäjiä tarjoamalla heille mahdollisuuden asiakaskohtaamisiin Tampereen Messujen tapahtumissa.
Yhteistyö juontaa juurensa jo vuosien taakse. 4H on ollut jo yli 20 vuoden ajan mukana muun muassa Euroopan suurimmaksi kädentaitojen tapahtumaksi kasvaneen Suomen Kädentaidot -messujen järjestelyissä. Kädentaitoihin perustuvat 4H-yritykset ovat esitelleet ja myyneet tuotteitaan 4H:n messuosastolla. 4H on pitänyt messuilla myös suosittua käsityöpajaa. Hevoset-messuilla Pirkkalan-Lempäälän 4H järjestää suosittuja keppihevoskilpailuja lapsille ja nuorille.
Videot kertovat yrittäjien tarinan
Osana yhteistyötä kuvataan vuoden 2025 aikana somevideoita, joissa pääosassa on pirkanmaalaisia 4H-yrittäjiä. Videoilla nuoret pääsevät kertomaan oman yrittäjätarinansa ja innostamaan muita nuoria mukaan toimintaan. Tampereen Messut tarjoaa lisäksi näille nuorille mahdollisuuden päästä esittelemään ja myymään tuotteitaan ja palveluitaan vuoden 2025 messutapahtumissa.
Videoiden kuvaajana toimii Joose Soini, niin ikään nuori yrittäjä, joka tekee säännöllisesti sisällöntuotantoa 4H:lle.
Hevoset-messujen yhteydessä 12.–13.4.2025 näemme, millaista liiketoimintaa syntyy keppihevosten ympärille, Lemmikkimessuilla 20.–21.9.2025 yritystoimintaansa esittelee lemmikinhoitoyrittäjä ja Suomen Kädentaitomessuilla 14.–16.11.2025 tapaamme kädentaitajayrittäjän. Messuilla nuorten yrittäjien myyntipöydät löytyvät pääsääntöisesti 4H:n osastojen yhteydestä.
4H tarjoaa nuorille mielekästä tekemistä ja työmahdollisuuksia
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka auttaa lapsia ja nuoria löytämään itselleen mielekästä tekemistä ja monipuolisen harrastuksen.
4H-yritys on pienimuotoisen yrittäjyyden malli, joka on turvallinen ja ohjattu tapa opetella yrittäjyyttä. 4H-yrittäjäksi voi ryhtyä työkokemuksen, rahan ansaitsemisen tai oman harrastuksen kehittämisen vuoksi. 4H-yritys voi olla esimerkiksi kesäkahvila, leivontayritys, pihanhoitopalvelu, korujen valmistus tai linnunpönttöjen tekeminen. Yritysideaa on mahdollista työstää 4H:n järjestämässä yrityskoulutuksessa.
”On hienoa, että 4H-yrittäjät pääsevät myymään ja esittelemään tuotteitaan suurilla ja vetovoimaisilla messuilla Tampereella. Tämä tarjoaa nuorille paitsi konkreettisen myyntikanavan myös arvokasta kokemusta verkostoitumisesta ja asiakaskohtaamisista aidossa liiketoimintaympäristössä. Yrittäjyyskasvatuksemme ydin on tekemällä oppimisessa, ja tällaiset mahdollisuudet vahvistavat nuorten osaamista, itseluottamusta ja tulevaisuuden työelämätaitoja. Pitkäjänteinen yhteistyö Tampereen Messujen kanssa osoittaa, että nuorten yrittäjyydelle ja kädentaitojen kehittämiselle on todellista kysyntää ja arvostusta suomalaisessa elinkeinoelämässä”, Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski iloitsee.
Tampereen Messut tukena yrittäjyyden alkutaipaleella
Tampereen Messujen brändi- ja viestintäjohtaja Heidi Pitkämäki korostaa kohtaamisten merkitystä nykypäivän liiketoiminnassa. Messut ovat tehokas paikka tavata potentiaalisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.
”Nämä 4H-yrittäjät ovat sitä uutta messusukupolvea, jota toivomme tulevaisuudessakin tapahtumiimme niin kävijöinä kuin näytteilleasettajina. 4H on meille pitkäaikainen yhteistyökumppani ja nyt halusimme tuoda erityisesti nuoret yrittäjät esiin tukemalla heitä uransa alkutaipaleella. Oman liiketoiminnan pyörittäminen vaatii rohkeutta ja vastuunkantoa. Nämä nuoret toimivat erinomaisena esimerkkinä nuorille ja miksei varttuneemmillekin yrittäjille”, Pitkämäki hehkuttaa.