Etusivu » News

News


 

Puhtausala tarvitsee uusia tekijöitä – osaamista katoaa eläköitymisen myötä


07.03.2017

Kansainväliset puhtausalan ammattimessut järjestetään tällä kertaa keväisenä ajankohtana, 10.–12.5.2017 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Finnclean on Pohjoismaiden suurin ja merkittävin puhtausalan ammattimessutapahtuma, jonka monipuolisen sisällön avulla alan ammattilaiset puunaavat osaamisensa ja tietämyksensä tähän päivään. Katoava osaaminen, muuttuvat kohdeolosuhteet, alan digitalisaatio sekä epidemioihin varautuminen ovat kolmen päivän kokoontumisen keskeisintä sisältöä. Puhtausalan ammattilainen -finaali kisataan perjantaina 12.5. Viimeksi 30.9.–2.10.2014 järjestetyillä Finnclean-messuilla ennätykselliset 147 yritystä esitteli innovaatioita ja ratkaisuja puhtaus-, hoiva-, ravintola- ja kiinteistöalalle. Messuihin tutustui tällöin 8319 messuvierasta.

– Tällä kertaa päätimme järjestää Finnclean-messut keväällä. Ajankohta ei toki ole ainut uudistus, vaan tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa lähes 20 puhtauspalveluliikettä, ja kiinteistöhuollon toimijoille kohdennettu tarjonta on lisääntynyt. Esimerkiksi kiinteistöhoitokoneita on laajasti näytillä tilavilla ulko-osastoilla. Digitalisaatio, automaatio ja robotiikka koskettavat myös puhtausalaa ja näitä palveluita onkin yhä useamman näytteilleasettajan tarjonnassa. Yksi keskeinen teema on myös sisäilma-asiat, jotka puhuttavat yhteiskunnassamme laajemminkin. Kohti kevään messuja matkataan siis positiivisin ja uudistunein mielin, kertoo projektipäällikkö Mikael Wänskä Tampereen Messut Oy:stä.

Teemoina katoava osaaminen, muuttuvat olosuhteet, digitalisaatio sekä epidemioihin varautuminen

Puhtausalalta katoaa vuosien mittaista substanssiosaamista eläköityvän henkilöstön mukana. Haasteena – ja tavoitteena – onkin kasvattaa ymmärrystä alan merkityksestä laajemmassa mittakaavassa sekä saada alati kasvavalle ja monipuolistuvalle alalle uusia tekijöitä, joilla on hallussaan alan ajankohtainen tietotaito. Messuilla perehdytäänkin kattavasti puhtaanapitoalan uudistuksiin, muutoksiin ja tämänhetkiseen tilanteeseen. Digitalisaation ja lisääntyneen älyteknologian ohella konkreettisesti muuttuvat kohdeolosuhteet mietityttävät alalla työskenteleviä: torstaina ja perjantaina uppoudutaan Suomessa yleistyviin tekstiililattioihin ja niiden erityistä tietämystä ja tekniikoita vaativaan puhdistamiseen ja hoitoon, ja Finnclean Circuit -koeajoradalla voi testata siivouskoneiden käyttöä erilaisilla lattiamateriaaleilla. Puhtaanapidosta vastaavat henkilöt voivat olla avainasemassa myös yleistyvien, laajalle leviävien epidemioiden ennaltaehkäisyssä. Messuilla valaistaankin, miten siivooja voi auttaa katkaisemaan epidemioiden leviämisen oikeilla menetelmillä. Työhön perehdyttäminen, työhyvinvointi sekä toimiva työyhteisö ja työilmapiiri ovat myös olennaista ohjelmasisältöä.
Lue lisää: www.finnclean.fi (Ohjelma)

Puhtausalan ammattilainen -kilpailussa näkyvyyttä ammattilaisille – finaali messuilla perjantaina

Finnclean-messuilla palkitaan perinteisesti Puhtausalan ammattilainen, tunnustus on jaettu messuilla vuodesta 2008 lähtien. Kilpailun finaali käydään perjantaina 12.5. ja voittaja ratkaistaan käytännön työtehtävien ja kirjallisten tehtävien perusteella. Kisalla halutaan antaa kunniaa ja näkyvyyttä puhtausalan ja asiakaspalvelun ammattilaiselle, joka osaa työnsä perusasiat laaja-alaisesti. Hän on joustava, osaa suunnitella oman työnsä, ottaa huomioon työskentelyssään taloudellisuuden ja tämän päivän laatuvaatimukset ja kokee olevansa palveluammatissa. Kilpailun järjestävät yhteistyössä SSTL Puhtausala ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry, Kiinteistötyönantajat ry, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Palvelualojen työnantajat PALTA ry.
Lue lisää: Finnclean-messuilla palkitaan Puhtausalan ammattilainen 2017

Kansainvälinen puhtausalan ammattimessutapahtuma Finnclean 2017 järjestetään 10.–12.5.2017 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen A-hallissa ja ulkoalueella. Vuodesta 1981 järjestetty Finnclean on vakiinnuttanut asemansa Pohjoismaiden suurimpina puhtausalan ammattimessuina. Tampereen Messut Oy toteuttaa Finncleanin SSTL Puhtausala ry:n toimeksiannosta.

LISÄTIEDOT: www.finnclean.fi / Twitter: @TampereenMessut, #Finnclean
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, facebook.com/tampereenmessut
Materiaalipankki: www.tampereenmessut.fi (Medialle)
Mikael Wänskä, projektipäällikkö, 040 350 0445, mikael.wanska@tampereenmessut.fi
Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, 050 536 8133, tanja.jarvensivu@tampereenmessut.fi, @TanjaJarvensivu
Jenna Antila, tiedottaja, 040 172 1188, jenna.antila@tampereenmessut.fi, @Jenna_messuaa


< Takaisin tiedotteisiin
 

Join the Tampere Trade Fairs news list and stay informed of what is going on with us. A handy option is to order the news as an RSS feed.

Order the RSS feed »

Tiedotearkisto

CONTACT

Customer Service

tel. +358 (0)207 701 222

(Mon–Fri 9 am –3 pm) 

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi 

How can we help you?

0207 701 222

Open on weekdays 9 am - 3 pm