Etusivu » News » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Vaatesuunnittelija Katri Niskanen valitsee Taito-Finlandia-voittajan


27.10.2016

Tampereella 18.–20.11.2016 jo 21. kerran järjestettävässä kädentaitoalan ainutlaatuisessa ykköstapahtumassa vaalitaan koko pitkä viikonloppu kotimaista osaamista, inspiroidutaan vuoden teemoja juhlistavista näyttelyistä ja näytöksistä sekä palkitaan alan osaajia erilaisin tunnustuksin. Ala kokoontuu vuosittain näin laajasti vain Tampereen tapahtumaan, joka tuo marraskuun keskelle kaivattua valoa. Taito-Finlandia 2016 -tunnustuksen saajan valitsee vaatesuunnittelija Katri Niskanen, joka myös avaa messut.

Vuosittain Suomen Kädentaidot -messuilla jaettavan Taito-Finlandia-tunnustuksen valitsee tänä vuonna vaatesuunnittelija Katri Niskanen, joka on pyörittänyt omaa nimeään kantavaa mallistoa vuodesta 2010 lähtien.

– Arvostan vahvaa omaa näkemystä ja kaikenlaisia kädentaitoja, en ainoastaan ompelua. Minusta on hienoa, että yhä useammat uskaltavat heittäytyä käsityöalalle ja elättävät itsensä kädentaidoillaan. Innovatiivisuus ja tinkimättömyys laadussa ovat olennaisia seikkoja valitessani voittajaa, Niskanen toteaa.

Tämän vuoden finalistit ovat Puulon Oy, Latimeria Oy, Terhi Pölkki ja Papu Design Oy. Taito-Finlandia on käsi- ja taideteollisuusalan tunnustuspalkinto, jolla halutaan huomioida käsityö- ja taitokulttuuria edistäviä asioita, osaajia ja ilmiöitä sekä lisätä alan tunnettuutta ja arvostusta. Lue lisää: www.kadentaidot.fi (Kilpailut)

Vuoden Artesaani 2016 -kärkikolmikossa kuvittaja ja kaksi korutaiteilijaa

Vuoden Artesaani -kilpailu on tarkoitettu kuluvan vuoden aikana käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksista valmistuneille tai valmistuville oppilaille, voittaja julkistetaan messujen avajaisissa perjantaina 18.11. Kilpailun kärkikolmikossa ovat Pohjois-Karjalan ammattiopistossa tekniikka- ja kulttuurialaa opiskeleva ja koruja suunnitteleva ja valmistava Karolina Talbonen sekä kaksi Ikaalisten Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijaa: hienopuuseppäartesaaniksi valmistuva Antti Partiainen, joka tekee luonnon geometriasta inspiroituneena hukkapuukoruja, sekä muun muassa levynkansikuvituksia ja yritysten ilmeitä luonut graafinen suunnittelija Jenny Epäilys. Lue lisää: Vuoden Artesaani 2016 -finalistit

Teemat – nuoret, yrittäjyys, kotimainen vaate ja trendikäs kierrätysdesign – heijastuvat sisältöön

Tunnelmastaan tunnetun tapahtuman teemoja heijastava sisältö on täynnä kokeilemista, löytöjä ja inspiraatiota. Suosituissa muotinäytöksissä parrasvaloissa paistattelee kotimainen suunnittelutyö ja kierrätysdesign-teema näkyy monien messuilla nähtävien luomusten lisäksi Idealavalla, joka tarjoaa päivittäin kierrätysteemaisia esityksiä. Nuoret tekijät huomioidaan Vuoden Artesaani -kuvioiden lisäksi myös HAMK:sta valmistuvien vaate- ja jalkinemuotoilijoiden näyttelyssä, 4H-yrittäjien PopUp-pisteessä sekä työttömien Yrittäjyystyöpaja-nuorten vierailussa. Lue lisää: www.kadentaidot.fi (Ohjelma)

Keräily-messut kiinnostaa löytöjen tekijöitä ja vanhan vaalijaa

Keräilyesineiden osto- ja myyntitapahtuma Keräily toteutetaan nyt 49. kerran, perinteisesti samaan aikaan Kädentaitojen kanssa Messu- ja Urheilukeskuksen D-hallissa. Yli 70 näytteilleasettajan joukossa on yksityisiä keräilyharrastajia sekä osto- ja myyntiliikkeitä. Lisätiedot: www.kerailymessut.fi  

Suomen Kädentaidot on Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusalan messutapahtuma, joka tuo Tampereelle vuosittain yli 600 näytteilleasettajaa ja noin 40 000 messuvierasta. Suomen Kädentaidot järjestää Tampereen Messut Oy ja Taito Pirkanmaa ry. Keräily-messut toteuttaa Tampereen Messut Oy.

Suomen Kädentaidot- ja Keräily-messut, 18.–20.11.2016, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (A-, C-, D-, E -hallit), Avoinna: perjantai klo 10–18, lauantai klo 9–17, sunnuntai klo 10–17, Liput ovelta: Kolmen päivän lippu 20 €, päivälippu pe tai su 12 €, la 14 €. Samalla lipulla samana päivänä molempiin messutapahtumiin. Liput ennakkoon: www.kadentaidot.fi/liput

LISÄTIEDOT: www.kadentaidot.fi, www.kerailymessut.fi, SoMe: Facebook: facebook.com/Kadentaidot
Twitter: @TampereenMessut, Instagram: @suomenkadentaidot, #Kädentaidot #Keräily
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Mervi Oksanen, tuoteryhmäpäällikkö, p. 0400 760 877, @OksanenMervi
Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, @TanjaJarvensivu
Jenna Antila, tiedottaja, p. 040 172 1188, @Jenna_messuaa


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

CONTACT

Customer Service

tel. +358 (0)207 701 222

(Mon–Fri 9 am –3 pm) 

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi 

How can we help you?

0207 701 222

Open on weekdays 9 am - 3 pm