Etusivu » Info » Messujen tarina

Messujen tarina

Kun yrittäjät tarvitsivat estradin tuotteilleen

 

Ensimmäiset varsinaiset messut Tampereella järjestettiin vuonna 1950, kun yrittäjillä oli tarve esitellä ja mainostaa tuotteitaan. Yrittäjien aluejärjestö oli kutsunut koolle Tampereen Kauppaseuran toukokuulle 1949. Paikalla oli Tampellan, Tampere-seuran, Metalliteollisuuden harjoittajan yhdistyksen, Pienteollisuusliiton, Suomen Työn liiton, Tampereen Käsityö- ja tehdasyhdistyksen sekä Tampereen kauppakamarin edustajat. Yksityisyrittäjien aluejärjestö oli Tampereen ensimmäisten messujen veturi.

Nämä ensimmäiset yleismessut rakennettiin kolmen vierekkäin olevan koulun ryppääseen eli Aleksanterin kansakouluun, Toiseen eli reaalilyseoon ja Tampereen yhteyskouluun sekä niiden välillisille pihoille ja puistoalueelle. Messut avasi kauppa- ja teollisuusministerinäkin toiminut Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja. Näytteillepanijoita oli mukana 337, ja yhdeksän päivän aikana kävijöitä oli 115 000.

Tampereen toiset messut järjestettiin heinäkuussa 1955, jossa ohjelmaa tarjosivat muun muassa Pyynikin kesäteatteri, bussikiertoajelut, orkesterit, muotinäytökset sekä messutelevisio. Yksityisyrittäjien Tampereen aluejärjestö vastasi myös keskustan viimeisistä messuista vuonna 1959.

 

 

Suuret messut - suurempi messuorganisaatio

 

Heinäkuussa 1964 Tampereen messut siirtyivät keskustasta pois Kalevan kaupunginosaan. Korkeakoulu oli teollisuusmessujen avajaisten näyttämö, Sampolan koulu puolestaan näyttelypaikka.

Tapahtumien järjestäminen alkoi olla liian suuritöinen Yrittäjien aluejärjestön hoidettavaksi, joten alettiin suunnitella laajempaa messuorganisaatiota vuoden 1964 messujen jälkeen. Kesäkuussa 1967 Tampereen kaupunki, Pirkanmaan Yrittäjät, Tampereen kauppakamari sekä Tampereen Käsityö- ja teollisuusyhdistys perustivat Tampereen Messut Oy:n kaupunginjohtaja Erkki Lindforsin johdolla.

Tampereen Messut Oy:n ensimmäiset yleismessut järjestettiin heinäkuussa 1969. Messujen suojelijana toimi tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Kaupungilta vuokratulle kahden hehtaarin alueelle jäähallin kupeeseen mahtui 648 näytteilleasettajaa. Näillä messuyhtiön ensimmäisillä messuilla tehtiin Tampereen Messut Oy:n edelleen voimassa oleva kävijämääräennätys: 200 000 messuvierasta.

Ensimmäisten messujen jälkeen messuja järjestettiin hieman tiheämmin. Messuohjelmaan kuuluivat muun muassa maansiirtomessut vuonna 1971, vuoden 1972 asuntomessut Kangasalla sekä vuosien 1974 ja 1978 yleismessut. Tampereen Messut Oy:n viimeiset yleismessut järjestettiin vuonna 1990.

 

 

Tästä alkoi erikoismessujen aika

 

Vuosi 1980 oli Tampereen Messut Oy:n ensimmäinen erikoismessujen vuosi. Huhtikuussa pidettiin Loma-messut, toukokuussa vaatetus- ja kenkäteollisuuden koneiden ja laitteiden Omta-näyttely sekä hotelli- ja ravitsemusalan Resta-tapahtuma.

Pirkkahalli valmistui syksyllä 1985 Härmälän kentän pohjoislaitaan vanhojen lentokonehallien tuntumaan, jossa Tampereen Messut Oy:n toimintaa jatkettiin. Ensimmäinen Tampereen Messut Oy:n messutapahtuma Pirkkahallissa oli pinnoittamisen ja eristämisen Pinta 1985 -messut. Samana vuonna toteutettiin myös kolme muuta ammattimessutapahtumaa. Teemoina olivat turvallisuus, yhdyskuntatekniikka ja hitec.

 

 

Kansainvälistyminen käynnistyy

 

Tampereen Messut Oy:n kansainvälistyminen alkoi vauhdilla ensimmäisiä Alihankinta-messuja suunniteltaessa. Tapahtuman ideointi sai alkunsa vuonna 1984, kun Tampereen Messujen toimitusjohtaja Rafik Neuman keskusteli Helsingin Metalliteollisuuden Keskusliitto MET:n edustajien kanssa alihankinta-alan messujen järjestämisestä Tampereella. Alihankinta-messuja suunniteltaessa tutustuttiin vastaavanlaisiin messuihin Pariisissa ja Ruotsissa sekä kartoitettiin teollisuuden alojen organisaatioiden, yrittäjien ja eri maiden suurlähetystöjen kaupallisten neuvostojen mielenkiintoa.

Lokakuussa 1988 järjestettiin Suomen ensimmäinen Alihankinta-messutapahtuma, jossa oli esillä metallia, muovia, kumia ja puuseppäteollisuutta. Syntyi Tampereen Messut Oy:n suurin ammattimessutapahtuma, joka toi Pirkkahalliin kolmen päivän aikana peräti 11 000 kävijää.

Messuyhtiön hallitus piti selvänä, että EU-jäsenyys houkuttelee jatkossa Tampereelle yhä enemmän kansainvälisiä näytteilleasettajia. Esimerkiksi syksyn 1994 Finnresta-messuilla oli esillä EU-maissa tuotettuja elintarvikkeita. Kesäkuussa 1996 Tampere International Air Show -ilmailunäyttelyssä nähtiin huikeita esityksiä ja lentokoneita, kuten Sveitsistä tullut ilmavoimien taitolentoryhmä Tiger-hävittäjillään. Nykyisin Tampereen Messut Oy:n messuohjelmassa on lukuisia messuja, jotka tuovat Tampereelle runsaasti ulkomaalaisia näytteilleasettajia ja vierailijoita.

 

 

Peruja 1990-luvulta

 

Tampereen Messut Oy:n toiminta on kasvanut vuosien varrella, ja jo 1990-luvulla vuosittain toteutettiin 8-10 messutapahtumaa sekä useita kymmeniä niihin liittyviä seminaareja ja kongresseja. Muun muassa edelleen järjestettävät Asta-, Turvallisuus- ja Finnclean-messut pidettiin ensimmäisen kerran 1990-luvun alkupuolella.

 

 

Mukana Messujärjestäjien Unionissa

 

Tammikuussa 1996 kuusi messujärjestäjää perusti Messujärjestäjien Unionin. Tampereen Messut Oy:n lisäksi mukana olivat Jyväskylän Messut, Lahden Messut, Pohjois-Suomen Messut, Suomen Messut ja Turun Messukeskus. Tällä ei pyritty ohjastamaan messujärjestäjien kilpailua, vaan näin pystyttiin esimerkiksi selviä päällekkäistapahtumia tästedes hajasijoittamaan järkevästi.

 

 

Toimitilat Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen

 

Suurempia tapahtumia varten Pirkkahallia oli laajennettava, ja elokuussa 1996 valmistui ravintolasiipi. Hallien välissä ovat säilyneet myös vanhat lentokonehallit, tosin täysin uudistettuina. Messu- ja urheilukeskuksen edustalla on Kimmo Kaivannon Leonardo-veistos, jonka paljasti tasavallan presidentti Martti Ahtisaari vuonna 1999.

Tampereen Messut Oy:n toimisto muutti Pirkkahallin yhteyteen vuonna 2003. Aikaisemmin Tampereen yhtiön toimisto oli sijainnut Kalevan kaupunginosassa Vapaa-ajanmaalla sekä keskustan Kehräsaaressa.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy perustettiin vuonna 2005, ja vuonna 2006 Pirkkahallista tuli virallisesti Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. Samana vuonna valmistui D-halli, jonka yhteydessä ovat myös seminaari- ja kokoustilat. Syksyllä 2010 saatiin päätökseen pysäköintialueiden laajennustyöt, jonka myötä pysäköintipaikkoja on noin 4000.

 

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen monipuoliset tilat eli neljä suurta hallia sekä 14 kokous- ja seminaaritilaa ravintolapalveluineen ja laajat pysäköintialueet tarjoavat kattavat puitteet onnistuneille tapahtumille ja tilaisuuksille. Kokous- ja seminaaritilat sopivat niin kymmenen hengen neuvotteluihin kuin satojen kuulijoidenkin seminaareihin. Tilat soveltuvat myös erilaisiin yleisö- ja yritystapahtumiin, kokouksiin ja juhliin.

 

 

Tampereen Messut Oy palvelee

 

Nykyisin Tampereen Messut Oy:n messuohjelmistoon kuuluu yhteensä noin 30 messutapahtumaa. Vuosittain tapahtumia toteutetaan noin 15, joista osa yhtä aikaa. Näytteilleasettajia on keskimäärin yli 3000 ja kävijöitä lähes 140 000.

 

Yhteystiedot
Saapuminen toimistolle
Yritys
Asiakaspalvelu
Henkilökunta
Messujen tarina
Hallitus
Rekrytointi
Palaute
Uutiskirje
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

 

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

(arkisin 8–16)