Etusivu » Tiedotteet

Tiedotteet

 

Alihankinta- ja Suomen Kädentaidot -messut siirtyvät ensi vuoteen 2021


03.09.2020
Alihankinta- ja Suomen Kädentaidot -messut siirtyvät ensi vuoteen 2021

Tampereen Messut Oy on päättänyt siirtää kansainväliset Alihankinta-messut ja AlihankintaHEAT-tapahtuman sekä Suomen Kädentaidot -messut ensi vuoteen. Alihankinta-messut siirrettiin jo aiemmin syyskuulta joulukuulle 8.–10.12.2020, mutta nyt tapahtumakokonaisuus siirtyy järjestettäväksi 21.–23.9.2021. Suomen Kädentaidot -messut oli tarkoitus järjestää 13.–15.11.2020, mutta tapahtuma toteutetaan vasta vuoden päästä marraskuussa 12.–14.11.2021. Alihankinta ja Suomen Kädentaidot ovat Tampereen Messut -konsernin suurimmat vuotuiset messutapahtumat.

 

– Olemme keskustelleet laajasti asiakkaiden, messutoimikuntien ja eri sidosryhmien kanssa elokuun aikana. Yhteenvetojen pohjalta yrityksemme johto ja hallitus päättivät siirtää Alihankinta- ja Suomen Kädentaidot -messut ensi vuoteen. Kyseessä on merkittävimmät tapahtumamme, minkä vuoksi siirtopäätöstä pohdittiin harkiten. Olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että tapahtumia voidaan järjestää terveysturvallisesti myös tulevaisuudessa. Nykyisiä viranomaisten ohjeistuksia olisimme pystyneet noudattamaan isoissa tiloissamme, mutta tällä hetkellä tapahtumien onnistunutta järjestämistä rajoittavat turvallisuuskysymysten lisäksi epätietoisuus mahdollisista uusista rajoituksista ja koronapandemian laajenemisesta, yritysten laajat matkustuskiellot ja etätyösuositukset, maiden väliset matkustusrajoitukset sekä ihmisten pelkotilat. Siirtopäätös on tämän vuoksi oikea ratkaisu. Tilanne aiheuttaa meille isoja haasteita, mutta konsernimme vakaan talouden ansiosta tulemme selviämään tästä vuodesta eli asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan messujen tulevaisuuden takia, toteaa toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tampereen Messut -konsernista.

 

– Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja kumppaneitamme herkällä korvalla sekä seuranneet tiiviisti pandemian kehittymistä. Alihankinnan yli 30-vuotiseen historiaan on mahtunut ennenkin haastavia aikoja niin teollisuuden kuin talouden näkökulmista, mutta messut ovat tuolloinkin tarjonneet tärkeän paikan kohdata. Nyt nämä kohtaamiset ovat muodostuneet riskeiksi, mutta vain hetkellisesti. Lämmin kiitos asiakkaillemme kaikesta tuesta ja uskosta tapahtumien tulevaisuuteen. On tullut selväksi, että virtuaaliset tapaamiset ja pakotettu digiloikka arjessa ovat tuoneet paljon hyvää työelämään pysyvästi, mutta ne eivät silti poista tarvetta aidoilta kasvokkaisilta kohtaamisilta. Luotamme siihen, että ensi vuonna saamme jälleen toteutettua odotusten mukaisen teollisuuden ykköstapahtuman. Joulukuussa kohtaamme Alihankinnan virtuaalitapahtumassa, josta kerromme lisää syyskuun aikana. Teemana säilyy Datasta bisnestä, sanoo Alihankinta-messujen vetäjä, viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista.

 

– Suomen Kädentaidot -messujen siirtopäätös on raskas sekä meille järjestäjille että useille suomalaisille käsityöalan yrittäjille, joille tämä tapahtuma on perinteisesti ollut vuoden tärkein myyntipaikka ja osalle jopa ainoa käsityötuotteiden ja materiaalien myyntikanava. Suuret kävijämäärät kertovat siitä, että kyseessä on vuoden kohokohta paitsi kädentaitajille myös alan harrastajille ja kotimaisen käsityön ystäville. Tänä vuonna oli tarkoitus juhlia tapahtuman 25-vuotista taivalta, mutta nyt juhlavuosi käynnistetään marraskuussa virtuaalimessujen merkeissä ja varsinaiset juhlat siirtyvät ensi vuoteen, kertoo Suomen Kädentaidot -messujen vetäjä, HR-päällikkö Jasmin Saadetdin-Rikkinen Tampereen Messut -konsernista.

 

Alihankinnalla ja Suomen Kädentaidoilla on iso aluetaloudellinen merkitys Tampereen seudulle

 

Haaga-Helian tutkimuksen mukaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tapahtumien talousvaikutus Tampereen seudulle oli viime vuonna 67,1 miljoonaa euroa, josta Tampereen Messujen osuus oli 30,3 milj. euroa. Myynnin lisäys Tampereen kaupunkiseudun hotelleille ja ravintoloille oli Tampereen Messujen osalta 13,3 milj. euroa. Alihankinnan osuus talousvaikutuksista oli noin 6,4 milj. euroa ja Suomen Kädentaitojen osuus 2,6 milj. euroa. Tampereen Messujen tapahtumien työllisyysvaikutus oli tutkimuksen mukaan 402 henkilötyövuotta, josta Alihankinnan osuus oli 80,4 htv ja Suomen Kädentaitojen 34,4 htv.

 

Messujen näytteilleasettajille lähetetään tarkemmat ohjeistukset messujen siirrosta sähköpostitse ja lisätietoa on saatavilla myös tapahtumien nettisivuilla: www.kadentaidot.fi, www.alihankinta.fi.  

 

Vuodesta 1988 lähtien järjestetty Alihankinta kokoaa vuosittain yli tuhat näytteilleasettajaa 20 maasta ja noin 20 000 teollisuuden ammattilaista 30 maasta. Vuodesta 1995 lähtien järjestetty Suomen Kädentaidot tuo yhteen yli 700 käsityöalan yrittäjää ja noin 55 000 messuvierasta. Tapahtumissa käy vuosittain lähes 150 000 tapahtumavierasta. Tampereen Messut -konserniin kuuluvat emoyhtiö Tampereen Messut Oy:n lisäksi oma tapahtumatoimisto Finland Events sekä tytäryhtiöt Finland Restaurants Oy – Finnresta ja Expotec Oy. Konsernin henkilöstömäärä on 62 ja liikevaihto viime vuonna 13 miljoonaa euroa. Toimitilat sijaitsevat Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

LISÄTIEDOT: www.tampereenmessut.fi, www.alihankinta.fi, www.kadentaidot.fi

Hannu Vähätalo, konsernin toimitusjohtaja, p. 0500 620 806

Tanja Järvensivu, konsernin viestintäjohtaja, Alihankinta-projektipäällikkö, p. 050 536 8133
Jasmin Saadetdin-Rikkinen, konsernin henkilöstöpäällikkö, Suomen Kädentaidot -projektipäällikkö, p. 040 135 0110

etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi


< Takaisin tiedotteisiin
 

 

Liity Tampereen Messujen tiedotuslistalle ja pysyt perillä siitä, mitä meillä päin on meneillään. Voit tilata tiedotteet myös kätevänä RSS-syötteenä.

Tilaa RSS-syöte »

Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi