Etusivu » Tiedotteet » Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

SGGF: Tehdään liikunnasta helppoa – lähiliikunta ja virtuaalisuus kasvussa


17.03.2017

Suomen laajin liikunta- ja hyvinvointialojen ammattimessutapahtuma SGGF houkutteli kahdeksi päiväksi paikalle 2104 liikunnan ja hyvinvoinnin, liikuntapaikka- ja viherrakentamisen, virkistysalueiden, kunto- ja terveysliikunnan sekä fysioterapian ja kuntoutuksen ammattilaista. Sportec, Gymtec, Greentec ja Fysiotec -kokonaisuudessa oli ennätykselliset 160 näytteilleasettajaa. Avajaispäivänä jaettiin Vuoden Liikuntapaikka 2017 -tunnustus, jonka sai Hämeenlinnassa sijaitseva, kulttuurihistoriallisesti merkittävä Ahveniston maauimala. Seuraavan kerran SGGF-messut järjestetään 14.–15.3.2019 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

– Liikunta on nykyään merkittävä osa arjen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Sen sijaan, että ihmiset pakotettaisiin liikkeelle, puhutaan siitä, kuinka esimerkiksi istumista voitaisiin vähentää ja jokapäiväistä liikkumista lisätä. Kaikkia kehotetaan löytämään oma tapansa liikkua: virtuaaliset apuvälineet, hyvin hoidetut lähiliikuntapaikat ja muut helpottavat tekijät madaltavat entisestään kynnystä liikunnan harrastamiseen. Alan kenttä ja messujen potentiaalinen kävijäjoukko on hyvin tiivis, mutta SGGF tavoitti sen jälleen hyvin, kertoo projektipäällikkö Mikael Wänskä Tampereen Messut Oy:stä.

Kulttuurihistoriallisessa Vuoden Liikuntapaikassa on Suomi100-henkeä

Valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen ja ylitarkastaja Mauri Peltovuori opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksiköstä palkitsivat Ahveniston maauimalan SGGF-messujen avajaispäivänä. Vuoden Liikuntapaikka 2017 -tunnustuksen ottivat vastaan Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio ja liikuntapalvelujen tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki. Vuosittainen tunnustus jaettiin nyt 13. kerran ja palkinnon lahjoitti Tampereen Messut Oy.

– Suomi100-juhlavuotena palkittava liikuntapaikka täyttää monta valintakriteeriä: se on matalan kynnyksen ja laajojen käyttäjäryhmien liikuntapaikka, joka pitää yllä uimataitoa, tärkeää kansalaistaitoa. Lisäksi hankkeessa on parannettu liikuntapaikan esteettömyyttä ja maauimalassa sijaitsevat kunnan ainoat lajin täysimittaiset suorituspaikat, jotka mahdollistavat paikan monipuolisen käytön, Peltovuori summaa.

Lue lisää: Vuoden Liikuntapaikka on kulttuurihistoriallinen Ahveniston maauimala

Nyt rakennetaan keskusliikuntahalleja ja lähiliikuntapaikkoja – tehdään liikunnasta helppoa

– Suomessa liikuntapaikkarakentaminen on aika konservatiivista. Rakennetaan paljon perusliikuntapaikkoja, kuten uimahalleja ja jäähalleja. Nyt rahoitusta haetaan selkeästi kahdentyyppisille projekteille: keskusliikuntahalleille, jotka palvelevat monipuolisesti muun muassa liikuntaseuroja ja ilta- sekä kilpailukäyttöä, ja paljon hakemuksia on myös lähiliikuntapaikoille, kertoo ylitarkastaja Mauri Peltovuori opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Video: Mauri Peltovuori: "Nyt Suomessa rakennetaan keskusliikuntahalleja ja lähiliikuntapaikkoja"

– Pitääkö koulua lähimpänä oleva paikka olla aina opettajien parkkipaikka, voisiko siinä olla lasten liikunnallinen leikkipaikka? Tehdään liikunnasta helppoa, kehottaa Timo Heinonen valtion liikuntaneuvostosta.
Video: Timo Heinonen valtion liikuntaneuvostosta: "Tehdään liikunnasta helppoa!"

Lisää asiantuntijavideoita SGGF 2017 -videokirjastossa: www.tampereenmessut.fi/materiaalipankki/SGGF

Kuvat, videot, tiedotteet sekä muut mediamateriaalit: www.tampereenmessut.fi/materiaalipankki

LISÄTIEDOT: www.sggf.fi / Facebook: facebook.com/sggfmessut, Twitter: @TampereenMessut, #SGGF #Sportec #Greentec #Gymtec #Fysiotec
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, www.facebook.com/tampereenmessut, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Mikael Wänskä, projektipäällikkö, 040 350 0445
Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, 050 536 8133, @TanjaJarvensivu
Jenna Antila, tiedottaja, 040 172 1188, @Jenna_messuaa


Takaisin uutisiin
Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi