Etusivu » Tiedotteet

Tiedotteet

 

Tampereen Messujen kevään 2022 tapahtumien valmistelu jatkuu normaalisti


22.12.2021
Tampereen Messujen kevään 2022 tapahtumien valmistelu jatkuu normaalisti

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli "koronanyrkki" on esittänyt 21.12.2021 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle kahden viikon sulkua yleisötapahtumiin. Tampereen Messut -konsernin tapahtumakevät käynnistyy helmikuun 2022 alussa. Kaikkien messujen ja muiden kevään tapahtumien valmistelut jatkuvat normaalisti eikä tämänhetkisten tietojen ja viranomaismääräysten johdosta ole syytä varautua tapahtumien siirtoon.

 

Uskomme voimaan tulevien rajoitustoimien rauhoittavan pandemiatilannetta ja rokotuskattavuuden noustessa on mahdollista jälleen järjestää tapahtumia koronapassin avulla.

 

Kaikki Tampereen Messut -konsernin tapahtumat järjestetään aina aluehallintoviraston, THL:n ja muiden viranomaisten asettamien linjausten, rajoitusten sekä terveysturvallisuustoimien mukaisesti. Seuraamme jatkuvasti pandemiatilannetta ja ohjeistuksia sekä tiedotamme mahdollisista muutoksista nettisivuillamme ja some-kanavissa.

 

Tampereen Messut -konsernin nettisivuilla jaamme tietoa tiloistamme ja toimenpiteistämme pandemian vallitessa. Löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin sekä infoa siitä, kuinka toimia vastuullisesti tapahtumissa kävijänä ja näytteilleasettajana. Terveysturvallisuusohjeistukset: tampereenmessut.fi/kavijalle/turvallisesti_messuille_pandemian_aikana/

 

Tampereen Messut -konsernin kaikissa tapahtumissa on keväällä 2022 käytössä koronapassi, mikäli tapahtumia koskevat viranomaisrajoitukset sitä tuolloin edellyttävät. Lue uutinen koronapassin käytöstä: ”Koronapassi mahdollistaa kevään 2022 tapahtumien järjestämisen Tampereella”.


Lue myös Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n 22.12.2021 julkaisema tiedote ”Messuala jatkaa tulevan vuoden tapahtumien valmistelua vakaasti, vahvoin terveysturvallisuuskäytännöin”.


Tervetuloa tapahtumiin Tampereelle – terveenä ja turvallisesti!

Tampereen Messut -konserni


< Takaisin tiedotteisiin
 

 

Liity Tampereen Messujen tiedotuslistalle ja pysyt perillä siitä, mitä meillä päin on meneillään. Voit tilata tiedotteet myös kätevänä RSS-syötteenä.

Tilaa RSS-syöte »

Tiedotearkisto

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalveluun

p. 0207 701 222

asiakaspalvelu[at]tampereenmessut.fi